TALOUSARVIOALOITE 1064/2002
vp
TAA 1064/2002
vp - Mauri Pekkarinen /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen äitiys-,
isyys- ja vanhempainrahan vähimmäistason korottamiseen
Eduskunnalle
Keskustan eduskuntaryhmä esittää pienimpien äitiys-,
isyys- ja vanhempainrahojen korottamista samalle tasolle kuin työttömän
perusturva.
Perhepolitiikan pahin epäkohta on vähimmäismääräisen äitiys-,
isyys- tai vanhempainrahan suuruus. Neljäsosa äideistä saa
pienintä äitiyspäivärahaa, 10,09
euroa päivältä. Tämä ei
yllä edes perusturvan tasolle. Valtion talousarvioehdotuksessa
on esitetty pieni 1,36 euron korotus päivärahaan
ja parannus työttömien äitiys- ja vanhempainrahaan.
Esitys on kuitenkin kosmeettinen. Yli 20 000:n äitiyspäivärahalla
olevan asema ei parane juurikaan. He ovat pääosin
vastavalmistuneita, pätkätöitä tekeviä,
yrittäjiä, maanviljelijöitä tai
opiskelijoita.
Perustuslain mukaan jokaisella on oikeus perustoimeentulon turvaan
työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden
ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan
menetyksen perusteella. Nykyinen euron suuruinen vähimmäisäitiyspäiväraha
ei täytä tätä vaatimusta.
Lapsiperheiden tukeminen taloudellisesti on tulevaisuuden ongelmien
ennaltaehkäisyä. Sosiaaliturvan tulee
olla sellainen, että se estää mahdollisimman
hyvin vanhemmuuden ja työelämän vaatimusten
välisiä ristipaineita.
Vähimmäismääräisen äitiys-,
isyys- tai vanhempainrahan tulisikin olla sen suuruinen, että se täyttäisi
perheen toimeentulon minimivaatimukset. Perheiden tukeminen myös
taloudellisesti on tulevaisuuden ongelmien ennaltaehkäisyä.
Sosiaaliturvan tulisi olla sellainen, että se
pyrkisi estämään mahdollisimman hyvin
vanhemmuuden tehtävien ja työelämän
vaatimusten välisiä ristipaineita. Jokaisella
henkilöllä tulee olla myös taloudellinen
mahdollisuus vanhemmuuteen. Ehdotetulla muutoksella olisi myönteisiä vaikutuksia
erityisesti nuorten perheiden tilanteeseen.
Ehdotamme 15 000 000 euron määrärahalisäystä vuoden
2003 talousarvioon pienimpien äitiys-, isyys- tai vanhempainrahan
korottamiseksi 1.7.2003 alusta työttömän
päivärahan tasolle. Kaikkein pienituloisimpien
nuorten lapsiperheiden elämisen edellytysten parantaminen
ja mahdollisuuksien avaaminen on oikeansuuntaista perhe- ja sosiaalipolitiikkaa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon
momentille 33.18.60 lisäyksenä 15 000 000
euroa äitiys-, isyys- ja vanhempainrahan vähimmäistason
korottamiseen.
Helsingissä 1 päivänä lokakuuta
2002
- Mauri Pekkarinen /kesk
- Anu Vehviläinen /kesk
- Juha Korkeaoja /kesk
- Hannu Aho /kesk
- Olavi Ala-Nissilä /kesk
- Sirkka-Liisa Anttila /kesk
- Maria Kaisa Aula /kesk
- Liisa Hyssälä /kesk
- Tytti Isohookana-Asunmaa /kesk
- Anneli Jäätteenmäki /kesk
- Timo Kalli /kesk
- Kyösti Karjula /kesk
- Tanja Karpela /kesk
- Inkeri Kerola /kesk
- Niilo Keränen /kesk
- Mari Kiviniemi /kesk
- Katri Komi /kesk
- Timo E. Korva /kesk
- Seppo Kääriäinen /kesk
- Seppo Lahtela /kesk
- Markku Laukkanen /kesk
- Paula Lehtomäki /kesk
- Johannes Leppänen /kesk
- Jari Leppä /kesk
- Mika Lintilä /kesk
- Eero Lämsä /kesk
- Hannes Manninen /kesk
- Kari Myllyniemi /kesk
- Tero Mölsä /kesk
- Petri Neittaanmäki /kesk
- Pekka Nousiainen /kesk
- Lauri Oinonen /kesk
- Osmo Puhakka /kesk
- Antti Rantakangas /kesk
- Aulis Ranta-Muotio /kesk
- Juha Rehula /kesk
- Markku Rossi /kesk
- Mirja Ryynänen /kesk
- Pauli Saapunki /kesk
- Mauri Salo /kesk
- Hannu Takkula /kesk
- Matti Vanhanen /kesk
- Jukka Vihriälä /kesk
- Pekka Vilkuna /kesk
- Matti Väistö /kesk
- Jaana Ylä-Mononen /kesk