TALOUSARVIOALOITE 1065/2006
vp
TAA 1065/2006
vp - Leena Rauhala /kd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen perustienpidon
tason säilyttämiseen
Eduskunnalle
Suomen tieverkon (mukaan lukien kadut) yhteispituus
on noin 460 000 km ja sen pääoma-arvo
on noin 26 miljardia euroa. Tätä merkittävää kansallista
pääomaa ei tule päästää rappeutumaan,
koska siinä tapauksessa tiestön saattaminen ennalleen
muodostuu kohtuuttoman kalliiksi. Tieverkon laadun vähittäinen
heikkeneminen aiheuttaisi myös merkittäviä haittoja
perusteollisuuden kuljetuksille ja osaltaan vaikeuttaisi maaseudun väestön
ja yritystoiminnan toimintaedellytyksiä.
Viime vuosikymmenellä valtion kokonaisrahoitus liikenneinfrastruktuuriin
on pysynyt suhteellisen vakaana. Tänä aikana on
erityisesti panostettu rataverkkoon, minkä vuoksi tienpidon vuosirahoitus
on pienentynyt 200—300 miljoonaa euroa vuosikymmenen alusta.
Vähennykset ovat erityisesti kohdistuneet tieverkon kehittämisen
rahoitukseen.
Tämän vuoksi maamme perustiestön
kunto on viime vuosina heikentynyt varsin huomattavasti. Tiestön
perusparannukseen ei ole riittänyt tarpeeksi määrärahoja
ja myös kunnossapitotyöt ovat jääneet
vähiin. Perustienpito on infrastruktuurin ylläpitoa
ja yleisen turvallisuuden parantamista, mutta samalla tehokas keino
tukea tasapainoista aluekehitystä ja työllisyyttä.
Valtion vuoden 2007 talousarvioesityksessä perustienpidon
rahoitus tosiasiallisesti pienenee edelleen parin viime vuoden rahoitukseen
verrattuna, mikä merkitsee toiminta- ja taloussuunnitelmassa
esitettyjen toimenpiteiden olennaista vaikeutumista.
Tämä aloite on osa Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän
vaihtoehtobudjettia.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon
momentille 31.24.21 lisäyksenä 18 000 000
euroa perustienpidon tason säilyttämiseen.
Helsingissä 22 päivänä syyskuuta
2006
- Leena Rauhala /kd
- Toimi Kankaanniemi /kd
- Sari Essayah /kd
- Päivi Räsänen /kd
- Kari Kärkkäinen /kd