TALOUSARVIOALOITE 1067/2006
vp
TAA 1067/2006
vp - Leena Rauhala /kd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen vähimmäisvanhempainpäivärahan
korottamiseen
Eduskunnalle
Tämän Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän
vaihtoehtobudjettiin sisältyvän aloitteen tarkoituksena
on poistaa se ilmeinen kohtuuttomuus, että pienin äitiys-
ja vanhempainpäiväraha on edelleen hallituksen
esityksenkin jälkeen pienempi kuin matalin työttömyyskorvaus. Aloitteessa
esitetään, että äitiys- ja vanhempainpäivärahan
minimimäärä nostetaan pienimmän työttömyysturvan
tasolle kaikkien etuuden saajien osalta.
Hallituksen esityksen mukaan vain työssäkäyvien
ja yrittäjien äitiys- ja vanhempainrahaa korotetaan.
Kuitenkin viidesosa vanhemmista ei voi saada ansiosidonnaista etuutta.
Näitä vanhempia ovat mm. opiskelijat, pätkätyöläiset
ja työttömät. Heillekin olisi tarjottava
taloudellisesti edes kohtuullinen mahdollisuus perheen perustamiseen. Tämän
viidesosan jättäminen korotusten ulkopuolelle
on vanhempia eriarvoistavaa.
Nykyisen äitiys- ja vanhempainpäivärahan minimimäärä on
15,20 euroa päivässä ja sitä maksetaan
kuudelta päivältä viikossa. Ilman lapsikorotuksia
maksettu täysi työmarkkinatuki tai vastaavasti
työttömän peruspäiväraha
on 23,50 euroa päivältä ja sitä maksetaan
viideltä päivältä viikossa.
Jotta äitiyspäiväraha olisi kuukausitasolla
vastaavan suuruinen, sen tulisi olla 19,58 euroa.
Perustoimeentuloksi on laskettu riittävän
työttömyyspäiväraha, joten ei
voi ajatella, että vähemmällä korvauksella
tulisi toimeen. Äideistä noin neljäsosalla
on alle työttömän peruspäivärahan
suuruinen vanhempainpäiväraha. Vanhempainpäivärahan
pienuutta perustellaan lapsilisän tuomalla kompensaatiolla.
Tosiasiallisesti lapsilisä ei riitä kattamaan
lapsesta aiheutuvia kuluja, joten 15,20 euron suuruinen vähimmäisvanhempain-
ja äitiyspäiväraha ei ole kohtuullinen.
Ehdotus on osa kristillisdemokraattien vaihtoehtobudjettia.
Asiasta jätetään myös lakialoite.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon
momentille 33.18.60 lisäyksenä 44 000 000
euroa vähimmäisvanhempainpäivärahan
korottamiseen.
Helsingissä 22 päivänä syyskuuta
2006
- Leena Rauhala /kd
- Toimi Kankaanniemi /kd
- Sari Essayah /kd
- Päivi Räsänen /kd
- Kari Kärkkäinen /kd