TALOUSARVIOALOITE 1071/2005
vp
TAA 1071/2005
vp - Astrid Thors /r
Tarkistettu versio 2.0
Suomennos
Määrärahan osoittaminen sijaisvanhempien
lomituspalveluihin
Eduskunnalle
Vuonna 1995 oli 10 697 lasta sijoitettuna
hoidossa varsinaisen kotinsa ulkopuolella ja vuoden 2003 lopussa
vastaava luku oli 14 392 lasta; toisin sanoen kasvua oli
lähes kolmannes. Lähes koko kasvu on vastaanotettu
siellä, missä hoitoa antavat ns. ammattilaiset
tai laitokset, kun taas sijaisvanhempien hoidossa olevien lasten
määrä on lähes ennallaan. Samalla
sijaiskodissa tapahtuva lasten hoito maksaa noin 800 euroa kuukaudessa,
kun taas laitoshoito saattaa maksaa 5 000—10 000
euroa lasta kohden kuukaudessa.
Laitoshoidon kasvun syistä käydään
vilkasta keskustelua: onko sijaisvanhemmiksi haluavia riittävästi,
tekevätkö kunnat kaikkensa sijaisvanhempien hankkimiseksi
ja ovatko kannustimet riittäviä kunnille.
Yksi on kuitenkin varmaa; tuki sijaisvanhemmille neuvonnan ja
vapaan muodossa on liian vähäistä. Samanaikaisesti
uudistetaan lastensuojelulakia ja lastensuojelun kehittämisohjelma
on käynnissä. Näiden haasteiden edessä olisi
tietenkin tärkeää lisätä tukea
sijaisvanhemmille, mutta myös kokeilla järjestelmää,
jossa sijaisvanhemmilla olisi mahdollisuus vapaan pitämiseen
ja sijaiseen. Kuten sanottu, omaishoitajat ja maanviljelijät
voivat saada sijaisapua, mutta eivät sijaisvanhemmat. Järjestelmää voitaisiin
kehittää siten, että jokin sosiaalialan
osaamiskeskuksista järjestäisi alueellisen kokeilun
lomituksen hoitamisesta esim. Lapinjärven uuden lastenkodin avulla.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon
momentille 33.32.30 lisäyksenä 1 000 000
euroa lomitus- ja sijaisapukokeiluun sijaisvanhemmille, jotka hoitavat
kunnan huostaanottamia lapsia.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2005