TALOUSARVIOALOITE 1075/2001
vp
TAA 1075/2001
vp - Päivi Räsänen /kd
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen lääkärikoulutukseen
Eduskunnalle
Lääketieteen peruskoulutuksen aloituspaikkoja lisättiin
syyslukukaudesta 2001 alkaen 70 aloituspaikalla. Siten aloituspaikkamäärä on
nyt 550. Taustalla oli sosiaali- ja terveysministeriön kannanotto
ilmenneeseen lääkärityövoiman
vajaukseen ja lääkäreiden eläkkeelle
siirtymiseen. Opetusministeriö esitti ensin kirjeessään 16.1.2001
(Dno 2/500/2001) opiskelijapaikan lisärahoitukseksi
40 000 markkaa vuodessa. Tiedekuntien yhteydenottojen jälkeen
ministeriö korotti (kirje 15.2.2001, Dno 2/500/2001)
opiskelijapaikan kustannusarvion 50 000 markkaan vuodessa.
Molemmista kirjeistä käy ilmi ministeriön valmiudet
vuotuisesta sisäänoton lisäämisestä aiheutuvien
kustannusten korvaamiseen vuoteen 2006 saakka.
Yliopistojen rahoitus siirtyy parhaillaan asteittain tutkintojen
lukumäärään perustuvaan laskennalliseen
malliin. Tässä mallissa kustannuslaskelmaan sisältyvät
kaikki yliopiston perusopetuksen lisäksi tulevat kustannukset,
mm. tutkimuksen, jatkotutkintojen ja perusrakenteiden ylläpidon
kulut. Kun nämä otetaan huomioon, opiskelijatyövuoden
hinnaksi muodostuu n. 71 000 mk. Tämä taso
oli lääketieteellisten tiedekuntien perusteena,
kun ne arvioivat mahdollisuuksiaan lisätä lääkärikoulutusta
syksystä 2001.
Opetusministeriö hyväksyi Tampereen yliopiston
lääketieteelliseen tiedekuntaan syksystä 2001
alkaen 20 uutta aloituspaikkaa. Tiedekuntien tarvitsema rahoitus
saatiin syyslukukaudelle 2001 eduskunnan hyväksymästä lisäbudjetista.
Valtion talousarvioesitys eduskunnalle vuodeksi 2002 ei sisällä määrärahaesitystä
kesällä 2001
sovitun ja syksystä 2001 toteutetun lääkärikoulutuksen
lisäystä varten. Opetusministeriölle korkeakoulusektoria
varten esitetty määräraha ei myöskään
osoita, että lääkärikoulutuksen
lisäykseen olisi odotettavissa opetusministeriön
toimialan sisäisin painotuksin sitä resurssitasoa,
joka kesällä 2001 määritettiin
eduskunnan lisätalousarvion yhteydessä ja johon
perustui yliopistojen päätös lisätä tätä koulutusta.
Lisäksi on otettava huomioon, että edellisen,
vuonna 1998 aloitetun sisäänoton
lisäyksen korvaus 40 000 mk/opiskelija/vuosi
perustui 1990-luvun alkuvuosien laskelmiin ja on tällä hetkellä kustannuksiin
nähden aivan liian pieni.
Aloituspaikkojen lisäys jatkossa ei ole mahdollista
ilman huomattavaa tilojen ja opettajien työpanoksen lisäystä.
Koulutuksen laajentaminen alimitoitetulla lisärahoituksella
tai ilman mitään lisäresursseja vaikeuttaa
myös jo käynnissä olevan lääketieteen
peruskoulutuksen tason ylläpitämistä.
Edellä olevan perusteella ehdotan
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon
momentille 29.10.21 lisäyksenä 1 000 000
euroa lääkärikoulutukseen.
Helsingissä 18 päivänä syyskuuta
2001