TALOUSARVIOALOITE 108/2004 vp

TAA 108/2004 vp - Klaus Hellberg /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen pilaantuneiden maa-alueiden kunnostukseen

Eduskunnalle

Suomessa on kartoitettu yhteensä 20 000 pilaantunutta maa-aluekohdetta. Kiireellisiä kohteita, jotka tulisi tutkia ja tarvittaessa kunnostaa seuraavien viiden vuoden kuluessa, on arvioitu olevan 3 350. Lisäksi noin 2 400 kohdetta tulisi tutkia ja tarvittaessa kunnostaa seuraavien 15 vuoden kuluessa.

Pilaantuneiden maa-alueiden kunnostamisen on arvioitu maksavan noin 400—700 miljoonaa euroa. Suurimman osan kustannuksista maksavat pilaantumisen aiheuttajat ja alueiden haltijat. Useasti pilaantumisen aiheuttajaa on vaikea löy-tää, koska kyse voi olla tapahtumasta, joka on tapahtunut vuosikymmeniä sitten, eikä vastuunkantajaa löydy. Näissä tapauksissa kunnostusvastuu lankeaa kunnille ja valtiolle. Tällaisiin kunnostustarpeisiin on arvioitu kuluvan noin 125—220 miljoonaa euroa. Alueet, joiden pilaantumisen vastuunkantajia ei löydy, ovat usein entisiä kaatopaikkoja tai teollisuusalueita. Käytännössä kunnostusvastuu lankeaa kokonaisuudessaan kunnille.

Maa-alueiden saastuminen on aikoinaan tapahtunut pääsääntöisesti täysin laillisesti. Siksi valtion on mielestäni osallistuttava puhdistuskustannuksiin niin, että kustannukset jaetaan kuntien ja valtion kesken. Monessa EU-maassa valtio vastaa suurelta osin puhdistuskustannuksista.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momentille  35.10.77 lisäyksenä 2 000 000 euroa pilaantuneiden maa-alueiden kunnostukseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Klaus Hellberg /sd