TALOUSARVIOALOITE 1088/2002 vp

TAA 1088/2002 vp - Osmo Puhakka /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen pohjoisen ulottuvuuden taloudellisen ja teknologisen tutkimuskeskuksen rahoittamiseen

Eduskunnalle

Lappeenrannan teknillinen korkeakoulu aikoo perustaa pohjoisen ulottuvuuden teknisen ja taloudellisen tutkimuskeskuksen LTKK:n yhteyteen. Korkeakoulun strategisten painopistealueiden mukaisesti LTKK:n vahvoja osaamisaloja ovat mm. Venäjän ja siirtymätalouksien talous, energia- ja ympäristötekniikka, logistiikka, metsäteollisuusosaaminen sekä tieto- ja tietoliikennetekniikka.

Tutkimuskeskuksen visio on luoda kansainvälisesti merkittävä Venäjään keskittyvä taloudellis-teknologinen tutkimusyksikkö. Tutkimuskeskuksella olisi näkyvyyttä ja vaikuttavuutta EU:n ohella laajasti myös sen ulkopuolella, erityisesti Venäjällä. Tutkimuskeskus tulee muodostamaan Kaakkois-Suomen osaamiskeskuksen Venäjä-osaamisen ytimen. Etelä-Karjalan nostaminen Venäjä-osaamisen ja koulutuksen keskukseksi Suomessa on myös maakunnan kehittämisstrategian keskeisiä päämääriä.

Tutkimuskeskuksen toiminta-aloina tulevat olemaan

  • energia ja ympäristö
  • metsä ja muut luonnonvarat
  • tietotekniikka, telekommunikaatio, monimedia
  • logistiikka
  • Venäjän talous ja liiketoiminta.

Tutkimuskeskuksen perustamisen tukemiseksi LTKK:n osastot ovat koonneet laajan osastojen välisen yhteishankkeen, joka jakautuu seitsemään alahankkeeseen:

  1. Venäjän ja Itä-Euroopan liiketoiminnan tutkimusryhmän tukiverkosto ja datapankki-hanke
  2. Suomenlahden öljysatamat ja Venäjän öljynviennin logistiikka
  3. Pietarin alueen yhdyskunnan ja teollisuuden ympäristövaikutukset ja energian käyttö
  4. Venäjän matkapuhelinsektorin tulevaisuudennäkymät
  5. Venäjän kehitystä tukevat teknologiat
  6. Alueellisen elinkeinopolitiikan ja yrittäjyyden suunnittelu ja toteuttaminen lähialueilla
  7. Digitaalisen ja mobiilin viestintäyhteiskunnan kehittyminen Venäjällä.

Tutkimuksen käynnistäminen edellyttää riittävää perusrahoitusta tutkimuskeskuksen koordinaatioyksikölle. Yksikön perushenkilöstö on minimihenkilöstö kolme henkilöä. Vuoteen 2005 mennessä tutkimuskeskuksessa olisi lisäksi 5—10 tutkijaa. Tutkimustoimintaan tullaan hakemaan myös kansainvälistä rahoitusta. Toiminnan kansainvälinen luonne aiheuttaa normaalien toimistokulujen lisäksi huomattavasti matka-, tiedotus- ja julkaisukuluja sekä tutkimusmateriaaleihin liittyviä hankintakuluja.

Tutkimuskeskuksen neljän ensimmäisen vuoden toimintakustannuksiksi on laskettu 950 000 euroa. Vuoden 2003 rahoitusosuus on 350 000 euroa, josta kuntarahoituksen ja yksityisen rahoituksen osuudeksi on laskettu 50 000 euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  24.50.66 lisäyksenä 300 000 euroa pohjoisen ulottuvuuden taloudellisen ja teknologisen tutkimuskeskuksen rahoittamiseen.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Osmo Puhakka /kesk
  • Antero Kekkonen /sd
  • Jyri Häkämies /kok
  • Valto Koski /sd
  • Sakari Smeds /kd
  • Pekka Kuosmanen /kok
  • Markku Laukkanen /kesk
  • Pentti Tiusanen /vas
  • Matti Vähänäkki /sd
  • Jussi Ranta /sd
  • Seppo Lahtela /kesk