TALOUSARVIOALOITE 110/2009
vp
TAA 110/2009
vp - Christina Gestrin /r ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen ympärivuorokautisen
neuvontapuhelimen perustamiseen
Eduskunnalle
Pekingin julistuksen seurauksena Suomessa on 1990-luvun
lopulta lähtien tehty monia toimenpiteitä väkivallan
kohteiden, sille altistuneiden ja väkivaltaa käyttävien
auttamiseksi ja väkivallan ehkäisemiseksi. Vakavia
puutteita löytyy kuitenkin edelleen palvelujärjestelmässä,
joista yksi keskeinen on maksuton, ympäri vuorokauden toimiva
neuvoa ja tukea tarjoava auttava puhelin.
Yksi Euroopan neuvoston vuoden 2006—2008 keskittyneeseen
kampanjaan väkivallan uhrien tukemiseen ja suojeluun liittyvistä tavoitteista
oli, että kaikissa jäsenvaltioissa olisi 24 h palveleva
tukipuhelin, jossa on asiantunteva henkilökunta. Vuoden
2007 lopussa Ruotsiin perustettiin tällainen valtion rahoittama
puhelin, Kvinnofridslinjen. Puhelimeen tulee noin 100 puhelua päivässä ja
se koetaan erittäin tarpeelliseksi.
Suomessa toimii tällä hetkellä muutamia
järjestöjen ylläpitämiä puhelimia,
jotka ovat keskittyneet väkivaltaa kokeneiden tukemiseen.
Päivystys näissä vaihtelee esimerkiksi
Naisten Linjan 20 h/vko, raiskauskriisikeskus Tukinaisen 42 h/vko
päivystyksiin, Turvakotien paikallisista 24 h päivystyksiin.
Maksutonta, yhdessä numerossa ympäri vuorokauden
päivystävää puhelinta, johon
väkivaltaa kokenut voisi nimettömänä soittaa,
ei Suomessa kuitenkaan ole olemassa.
Arvioidut välittömät kustannukset
naisiin kohdistuvasta väkivallasta olivat 2000-luvun alussa
vajaat 50 miljoonaa euroa ja välilliset 60—110
miljoonaa euroa. Auttavan puhelimen päämääränä on
koko väestö ja erityisryhmiin kohdistuneella sukupuolisensitiivisellä neuvonnalla
ja tiedotuksella ehkäistä sukupuoleen perustuvaa
sekä kaikkea lähisuhteissa tapahtuvaa väkivaltaa
sen eri muodoissa ja olosuhteissa.
Henkilöstökulujen lisäksi varoja
tarvitaan toimitilan vuokraan ja muihin juokseviin kuluihin. Auttavan
puhelimen vuotuiseksi puhelinmaksuista kertyviksi kuluiksi on arvioitu
noin 30 000 euroa.
Toiminnan aloitusvuonna kertaluonteisia kuluja kertyy yli 100 000
euroa. Puhelimen yhteyteen avattaisiin myös omat internet-sivustot,
joka toimisi erityisesti tiedottamisen väylänä,
mutta sen kautta voisi myös ottaa yhteyttä.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2010 talousarvioon
momentille 33.03.04 lisäyksenä 841 776
euroa neuvontapuhelimen perustamiseen lähisuhdeväkivallan
ja muun sukupuoleen perustuvan väkivallan kohteena oleville.
Helsingissä 25 päivänä syyskuuta
2009
- Christina Gestrin /r
- Thomas Blomqvist /r