TALOUSARVIOALOITE 1101/2009
vp
TAA 1101/2009
vp - Tuula Väätäinen /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen valtionavustukseen kunnille
sosiaali- ja terveydenhuollon korjaushankkeisiin
Eduskunnalle
Valtioneuvosto on ns. budjettiriihessään
päättänyt osoittaa kunnille palvelujen
hoitoon tarkoitettujen avustusten lisäksi mm. terveyskeskusten,
vanhainkotien ja päiväkotien korjausavustuksiin
varoja homekoulujen korjausavustusten kanssa yhteensä 58,5
miljoonaa euroa koko maassa.
Hallituksen esityksessä eduskunnalle valtion vuoden
2010 talousarvioksi on uusi sosiaali- ja terveysministeriön
momentti 33.60.37 "Valtionavustus kunnille sosiaali- ja terveydenhuollon korjaushankkeisiin".
Koko maassa saa tehdä myöntämispäätöksiä yhteensä 10
miljoonaa euroa päiväkotien, vanhainkotien ja
terveyskeskusten homekorjaushankkeisiin. Talousarvioasiakirjan mukaan
valtionavustus tullaan myöntämään jälkirahoitteisena
aikaisintaan vuonna 2012.
Itä-Suomen lääninhallitus (Itä-Suomen
AVI) on selvittänyt hankekohtaisesti sote-korjausrakentamisen
investointitarvetta tammikuussa 2009. Pohjois-Savossa kosteus- ja
homevaurioisten sosiaali- ja terveydenhuollon rakennusten, joihin
em. selvitys kohdistui, korjauskustannukset ovat 23,8 miljoonaa
euroa. Osaan rakennuksista on työsuojelullisesti puututtu
tai rakennukset ovat kokonaan käyttökiellossa.
Vastaava homekorjaustarvekartoitus on tehty myös muissa Itä-Suomen
maakunnissa (Etelä-Savo, Pohjois-Karjala).
Myös muiden sote-investointien kuin kosteus-
ja homevauriokorjausten avustustarve on suuri. Vuodenvaihteessa
2008—2009 Pohjois-Savon liitto teki tärkeimmistä elvyttävistä investointikohteista
kartoituksen, joka ei kuitenkaan ole alueellisesti täysin
kattava. Kartoituksen mukaan kuntien peruspalvelujen kiireellisten
korjausten, jossa ovat mukana koulut ja terveyskeskukset,
tarpeellisiksi arvioitujen hankkeiden investointitarve olisi noin
62 miljoonaa euroa Pohjois-Savossa viiden vuoden aikana.
Yleisen valtionavun lisäksi tulee luoda avustusjärjestelmä julkisten
sosiaali- ja terveydenhuollon investointien avustamiseen, koska
kuntien rahoitustilanne on heikentynyt myös pitkällä aikajänteellä.
Avustusten suuntaamisella investointeihin olisi elvyttävä vaikutus.
Ne tukisivat alueellista työllisyyttä sekä Paras-hankkeen toimeenpanoa
ja sosiaali- ja terveydenhuollon toimivuutta. Homekorjausten lisäksi
avustusta tulisi myöntää myös
muuhun korjausrakentamiseen, uudisrakentamiseen ja tietoverkkoihin.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2010 talousarvioon
momentille 33.60.37 lisäyksenä 20 000 000
euroa kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon rakennusten homekorjaushankkeisiin
ja lisää momentin perusteluihin maininnan, että valtionavustus
voidaan myöntää vuonna 2010.
Helsingissä 25 päivänä syyskuuta
2009
- Tuula Väätäinen /sd
- Kari Rajamäki /sd
- Elsi Katainen /kesk
- Pentti Oinonen /ps
- Erkki Virtanen /vas
- Markku Rossi /kesk
- Kari Kärkkäinen /kd
- Hannakaisa Heikkinen /kesk