TALOUSARVIOALOITE 111/2007
vp
TAA 111/2007
vp - Susanna Huovinen /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Leivonmäen
luontokeskuksen yksityiskohtaisen suunnittelun käynnistämiseen
Eduskunnalle
Vuonna 2003 perustettu Leivonmäen kansallispuisto
on Keski-Suomen arvokkaimpia maisema- ja luontokohteita. Monipuolisuudessaan
sitä voi kutsua keskisuomalaisen luonnon pikkujättiläiseksi.
Ominaisia alueelle ovat erityisesti suot, rannat ja harjumetsät,
jonne on rakentunut helposti saavutettava ja kattava ulkoilureittiverkosto.
Kansallispuiston pinta-ala on noin 2 900 hehtaaria. Puiston kävijämäärä on
kaksinkertaistunut sen perustamisen jälkeen ja oli vuonna
2005 noin 10 000. Kansallispuisto sijaitsee 50 kilometrin
päässä Jyväskylästä etelään,
nelostien tuntumassa. Metsähallituksen asiakastutkimuksen
perusteella (2004) Leivonmäen kansallispuistolla on mahdollisuus
kehittyä sekä Jyvässeudun lähivirkistysalueeksi
että luontomatkailukohteeksi. Leivonmäen kunta
puolestaan laaditutti vuonna 2004 luontokeskuksen toimintaan tukeutuvaan
yrittäjyyteen liittyvän liiketoimintasuunnitelman.
Keski-Suomen alueella on neljä kansallispuistoa mutta
ei yhtään luontokeskusta. Vuoden 2005 aikana laadittiin
Leivonmäen luontokeskuksesta selvitys, jossa on asiakasryhmien,
palvelujen ja toimintojen määrittely sekä esitys
luontokeskuksen sijaintipaikaksi ja tarpeelliset mitoitukset. Lisäksi
kartoitettiin hallinto- ja toimintamallin sekä rakentamisen
ja ylläpidon vaihtoehdot. Hankkeen yhteistyökumppanit
koottiin Leivonmäen kansallispuiston luontokeskuksen neuvottelukunnaksi,
jonka tavoitteena on edistää luontokeskuksen perustamista
ja vahvistaa sen kehittymistä valtakunnallisesti merkittäväksi
toimijaksi. Kansallispuiston luontokeskus painottuu teemaltaan korostetusti
ympäristökasvatukseen ja kestävän
kehityksen edistämiseen. Suo-teeman esiintuomista vahvistaa
Jyväskylän yliopiston Agora Centerin Virtuaalisuo-hanke,
joka parhaillaan tuottaa suohon monipuolisesti liittyvän oppimisympäristön
osaksi luontokeskuksen sisällöntuotantoa.
Tavoitteena on luontokeskuksen rakentamisen ajoittuminen vuosille
2008—2009. Leivonmäen luontokeskushanke on kumppanuushanke. Metsähallitus
vastaa hallinnoimansa kansallispuistoalueen opastuksesta ja toiminnallisen
ympäristön ja rakenteiden kehittämisestä,
ja alueellinen ympäristökeskus vastaa ympäristökasvatuksesta
ja kestävän kehityksen edistämisestä. Jyväskylän
yliopiston vastuulla on tutkimus- ja kehittämistoiminta
ja sen käytännön soveltaminen. Leivonmäen
kunta koordinoi luontokeskuksen yhteistyötä viranomais-
ja yrittäjätahojen välillä.
Leivonmäen luontokeskuksen esiselvitys valmistui vuoden
2005 lopussa; kiinteistön alustavat perustamiskustannukset
ovat noin 2,2 miljoonaa euroa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon
momentille 35.10.52 lisäyksenä 200 000
euroa Leivonmäen luontokeskuksen yksityiskohtaisen
suunnittelun aloittamiseen.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2007
- Susanna Huovinen /sd
- Tuula Peltonen /sd
- Lauri Oinonen /kesk
- Toimi Kankaanniemi /kd
- Henna Virkkunen /kok
- Anne Kalmari /kesk
- Reijo Laitinen /sd
- Matti Kangas /vas