TALOUSARVIOALOITE 1111/2005 vp

TAA 1111/2005 vp - Pentti Tiusanen /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kansalaisjärjestöille Suomenlahden suojelun edistämiseen

Eduskunnalle

Suomenlahden öljy- ja kemikaalikuljetukset ylittävät vuoden 2005 aikana 100 miljoonan tonnin rajan. Niiden odotetaan kaksinkertaistuvan kuluvan vuoden tasosta vuoteen 2010 mennessä, eli saavuttavan vähintään 140 miljoonan tonnin rajan.

Itämeren rantavaltioiden öljyntorjuntavalmius ei ole riittävä suuronnettomuuden sattuessa. Suomen rannikko saaristoineen aiheuttaa erityisen ongelman erityisesti öljyonnettomuuden tapahtuessa. Tilanne on erityisen hankala itäisellä Suomenlahdella, jossa myös laivaväylät ovat vaikeimmat kulkea. Erityisesti talviolosuhteet ovat itäisellä Suomenlahdella vaikeimmat.

Kansalaisjärjestöt, kuten WWF, ovat aloittaneet ns. öljyntorjutajoukkojen kokoamisen ja kouluttamisen. Tämän ja muun tominnan tukemiseksi kansalaisjärjestöjen taloudellinen tukeminen on hyödyllistä ja välttämätöntä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  35.99.65 lisäyksenä 200 000 euroa kansalaisjärjestöille Suomenlahden suojelun edistämiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Pentti Tiusanen /vas 
  • Pekka Kuosmanen /kok