Kansainvälinen yhteisö sitoutui vuonna
2002 Johannesburgin kestävän kehityksen kokouksessa vähentämään
vuoteen 2010 mennessä luonnon monimuotoisuuden köyhtymistä merkittävästi. Euroopan
unioni asetti itselleen vieläkin kovemman haasteen, monimuotoisuuden
köyhtymisen pysäyttämisen, vuoteen 2010
mennessä. Suomen biodiversiteettiohjelman arvioinnin mukaan
Suomi ei saavuta tätä tavoitetta, ellei kehityssuunta muutu.
Metsien käyttö Suomessa on jatkunut intensiivisenä ja
vuotuinen hakkuukertymä kasvanut. Biodiversiteettiohjelman
arvioinnin mukaan voimaperäisen metsänhoidon vaikutukset
ovat havaittavissa lähes koko talousmetsäalalla.
Vanhojen, luonnontilaisen kaltaisten metsien ja vanhojen talousmetsien
pirstoutuminen on jatkunut Etelä-Suomessa.
Suomessa on metsämaasta suojeltu 4,1 %, Etelä-Suomessa
vieläkin vähemmän. Suojelubiologisen
tutkimuksen mukaan lajien uhanalaistuminen kiihtyy ja lajeja alkaa
hävitä, kun luonnontilaisen kaltaisen metsän
pinta-ala jää alle 10—20 prosenttiin
metsämaan pinta-alasta. 10 prosentin metsämaan
suojelutavoite voi riittää, jos suojeltavat ja
ennallistettavat alueet valitaan huolellisesti.
Myös talouskäytössä olevien
metsien luonnonmukaisempi käsittely edistää suojelun
kokonaistavoitteiden saavuttamista. Etelä-Suomen metsien
toimintaohjelman METSOn yhtenä osana onkin talousmetsien
luonnonhoito. Talousmetsien luonnonhoidolla METSO-ohjelman kehityshankkeena
pyritään kohdentamaan monimuotoisuuden suojeluun
lisää varoja ja korjaamaan ympäristötuessa
ilmenneitä epäkohtia. Talousmetsien luonnonhoidon
velvoitteet on kirjattu metsälakiin, ja eräissä tapauksissa
metsänomistajat voivat saada sitä varten valtion
tukea.
Hankkeen ensimmäisessä osassa metsäluonnon
hoidon edistämiseen osoitettua määrärahaa aiotaan
korottaa vaiheittain 8 miljoonaan euroon vuoteen 2007 mennessä.
Ympäristöjärjestöjen arvion
mukaan tarve olisi kuitenkin huomattavasti suurempi, 33 000 000
euroa. Vuodelle 2007 hallituksen talousarvioesityksessä määrärahaa (momentti
30.60.45) on varattu 7 005 000 euroa.
Metsäteollisuus on 2000-luvun Suomessa erittäin
kannattava toimiala. Suuret metsäyhtiöt ovat toisaalta
yhä enemmän ulkomaalaisomistuksessa. Näistä seikoista
huolimatta metsäsektori saa edelleen tukea valtion verovaroista.
Vuoden 2006 budjetissa pelkästään puuntuotannon
kestävyyden turvaamiseksi (momentti 30.60.44) on varattu
59 800 000 euron arviomääräraha.
Metsätalouden kestävyys on Suomessa edelleen talouspainotteinen
käsite.
Nykyiset julkiset tuet ovat etenkin haitallisten ympäristövaikutusten
takia huonosti perusteltuja. Osa puuntuotantoon suunnatuista varoista
ei lisäksi tosiasiassa näytä suuntautuvan
niiden alkuperäiseen käyttötarkoitukseen.
Valtion tuet metsänomistajille jakavat alueelliset metsäkeskukset
ovat useita vuosia myöntäneet tukia rahoituskelvottomiin
eli lainvastaisiin kohteisiin. Joensuun yliopistolla onkin
käynnissä sisäasiainministeriön
poliisiosaston rahoittama tutkimushanke Kemera-rahoituspäätöksiin
liittyvästä talousrikostorjunnasta.
Metsäteiden tekemiseen ja kunnostusojitukseen on hallituksen
talousarvioesityksessä varattu 8 800 000
euroa (30.60.44). Nämä kuitenkin ovat monimuotoisuuden
ja vesistöjen suojelun kannalta haitallisia toimenpiteitä.
Metsäteitä Suomessa on jo nyt 120 000—130 000
kilometriä, yleisiä teitä runsaat puolet
tästä. Luonnon kannalta metsäautoteiden
merkittävin haitta on se, että ne pirstovat metsämaisemaa
ja erottavat elinympäristöjä toisistaan.
1950-luvulla olemassa olleista soista 60 % on nyt
ojitettu, Etelä-Suomessa jopa 80 %. Ojitus muuttaa
suon vesitalouden perusteellisesti ja yhdessä lannoituksen
kanssa heikentää vesistöjen laatua. Suon
kuivuminen köyhdyttää sen lajistoa ja
hävittää suon luonnolliset ominaispiirteet. Uudistusojituksia
ei ole juuri tehty sitten 1980-luvun, mutta vesitaloudeltaan jo
elpyneiden soiden kunnostusojittamisen vaikutukset ovat yhtä vakavia.
Kunnostusojituksia ja niihin liittyviä täydennysojituksia
tuetaan edelleen valtion varoin.
Kansantalouden kannalta on epäilyttävää,
että valtion varoista tuetaan taloudellisesti kannattavaa
metsätaloutta. Ruotsissa metsätalous ei saa rahallista
tukea julkisista varoista enää juuri lainkaan.
Säästetyt varat on suunnattu metsien ympäristönhoitoon.
Myös Suomessa valtion tuki metsäsektorille olisi
suunnattava ympäristöhankkeisiin.