TALOUSARVIOALOITE 1137/2002 vp

TAA 1137/2002 vp - Kari Rajamäki /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kuntouttavan työtoiminnan toteuttamiseen

Eduskunnalle

Laki kuntouttavasta työtoiminnasta tuli voimaan 1.9.2001. Kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvia on arvioitu olevan noin 7 000. Kun Kela on laskenut kuntouttavan työtoiminnan piiriin kuuluvat henkilöt, on asiakasmäärä muodostunut moninkertaiseksi arvioituun nähden. Kuntouttavan työtoiminnan toteutusta on suuresti vaikeuttanut työvoimatoimistojen ja sosiaalitoimistojen resurssipula. Oman työn ohella ei yhteistä aikaa helposti järjesty. Myös kunnille maksettava rahoitus toiminnan järjestämisestä on vähäinen, eikä sillä pystytä järjestämään edes terveydellistä kuntoutusta, työkokeiluja ym. Näyttää siltä, että ko. toiminta ei onnistu muutoin kuin yhteispalvelulla eli sillä toiminnalla, jota suurempien kaupunkien työvoimatoimiston, sosiaaitoimiston ja Kelan yhteispalvelupisteillä on uudelleen resursoitu.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  34.06.31 lisäyksenä 1 000 000 euroa kuntouttavan työtoiminnan toteuttamiseen.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Kari Rajamäki /sd