TALOUSARVIOALOITE 114/2008 vp

TAA 114/2008 vp - Pertti Hemmilä /kok 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen vuonna 1926 syntyneiden rintamatunnusten myöntämisen kustannuksiin

Eduskunnalle

Useat tahot ovat vedonneet sen puolesta, että vuonna 1926 palvelukseen kutsutut saisivat rintamatunnuksen ja sen myötä rintamaveteraaneille kuuluvat kuntoutus- ja muut palvelut. Asian puolesta ovat vedonneet muun muassa Pohjoisen maanpuolustusalueen esikunta. Epäkohtaan ovat puuttuneet oikeuskansleri ja oikeusasiamiehet. Vuoden 1944 veteraanien liitto ry on pyrkinyt saamaan asian ratkaistuksi.

Vuonna 1944 Puolustusvoimilla oli kova pula miehistä. Jo vuoden 1944 alussa kutsuttiin 24 890 vuonna 1926 syntynyttä palvelukseen. Lisäksi annettiin ilmavoimille lupa kutsua aseelliseen palvelukseen 1 500 15—16 vuotiasta poikaa kotirintaman ilmantorjuntajoukkojen henkilöstöpulan poistamiseksi. Ilmoittautuneista noin 500 oli vuonna 1926 syntyneitä. Heidät kuitenkin vapautettiin, koska heidät oli varattu taistelujoukkoihin asevelvollisiksi.

Vuonna 1944 palvelukseen kutsutut 1926 syntyneet joutuivat palvelusaikanaan monenlaisiin tehtäviin. Heidän yhtenä tehtävänä oli rintamakarkureiden kiinniotto ja toimittaminen täydennyskeskuksiin. Vuonna 1026 syntyneet joutuivat myös muun muassa seuraavanlaisiin tehtäviin: Salpalinjan rakennustyöt, desanttien ja partisaanien etsinnät, vangitseminen ja niitä vastaan taistelut Pohjois-Karjalassa, hälytysvalmius rintamalle kuljetusta varten. He olivat myös valmiudessa Suomenlahden rannikolla maihinnousun torjumiseksi ja osallistuivat Porkkalan nopeaan evakuointiin.

Vuoden 1944 aikana Puolustusvoimat uusivat vuonna 1926 syntyneiden kantakortit ja sotilaspassit. Uusituista korteista ja sotilaspasseista jätettiin pois kaikki sotaan liittyneet merkinnät, kuten kutsunta-aika, sotilasvala ja taisteluun osallistumiset. Kun kantakorteista ei löydy mitään merkintää sotaan osallistumisesta, tunnuksia ei ole voitu myöntää.

Vuonna 1926 syntyneet, palvelukseen kutsutut ovat tehneet merkittävän ja arvokkaan osansa Suomen itsenäisyyden puolustamiseksi. Vielä nyt kun se on mahdollista, heille tulee myöntää rintamaveteraanitunnus ja sen myötä antaa heille samat veteraanipalvelut kuin muillekin veteraaneille. Vuonna 1926 syntyneiden tarvitsema hoidon määrä ja kodinhoidon tuen tarve kasvaa koko ajan. Muutamien vuosien päästä veteraanien kuntoutusrahoja ei tarvita lainkaan — siihen saakka heidän inhimillisen kohtelunsa ja hyvän hoidon eteen on tehtävä kaikki voitava.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  33.50.56 lisäyksenä 5 000 000 euroa vuonna 1926 syntyneiden rintamatunnusten budjettiperusteisiin kustannuksiin sekä erlaisten veteraanipalvelujen turvaamiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Pertti Hemmilä /kok