TALOUSARVIOALOITE 1143/2001
vp
TAA 1143/2001
vp - Säde Tahvanainen /sd
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Finnvera
Oyj:n korkotukiin
Eduskunnalle
Nuorten halukkuudesta yrittäjyyteen on tehty
viime vuosina useita selvityksiä ja yrittäjäjärjestöt ovat
olleet yleisesti huolestuneita nuorten haluttomuudesta valita yrittäjän
ammatti. Yleisiin asenteisiin vaikuttaminen ja koulutuksessa saatava
yrittäjyyskasvatus on nähty keinoina parantaa halukkuutta ryhtyä yrittäjäksi.
Ne eivät silti yksin riitä.
Nuorten yrittäjäksi lähtemisen yksi
kynnys on yrityksen käyntiin saattamiseen liittyvän
tuen puute. Rahoituksen, toimitilojen ja välineiden puute
sekä myös puute nuoren yrittäjän
opastamisessa käytännön yritystoimintaan
ovat usein yrittäjyyden aloittamisen esteitä.
Kynnystä tulisikin aktiivisin toimin madaltaa.
Valtio tukee erityisrahoitusyhtiönsä Finnveran
kautta yrityksiä. Finnvera myöntää luottoja
ja antaa takauksia, ja tähän toimintaan on varattu vuoden
2002 talousarvioon momentille 32.30.42 yhteensä 23 452 000
euroa. Erityiskorkotuen piirissä olevia lainoja esitetään
talousarviossa myönnettäväksi vuodelle
2002 yhteensä 100 912 000 euroa. Tästä erästä tuetaan
mm. naisyrittäjälainoja.
Naisyrittäjälainoitus on ollut menestyksekästä.
Lainamuodon perustamiseen johtivat aikoinaan samantyyppiset puutteet
ja esteet kuin mitä nuoret yrittäjäksi
aikovat henkilöt tänä päivänä kohtaavat.
Olisikin järkevää luoda myös
nuorille yrittäjille oma naisyrittäjälainoituksen
kaltainen erityiskorkotukilaina. Nuoret tarvitsevat myös oman
räätälöidyn tukiohjelman yrittäjyyden aloittamiseen
liittyvissä käytännön toimissa. Nuorisoyrittäjälainasta
on tehty eduskunnassa useita talousarvioaloitteita, mm.
edustaja Pia Viitasen /sd talousarvioaloitteet TAA 673/1997 vp ja TAA
884/1998 vp.
Edellä olevan perusteella ehdotan
kunnioittaen,
että eduskunta lisää valtion vuoden 2002
talousarvioon momentin 32.30.42 perusteluihin
maininnan, että uutena erityiskorkotuen piiriin kuuluvana
lainamuotona otetaan vuoden 2002 talousarvioon naisyrittäjälainan
rinnalle nuorisoyrittäjälaina, jonka tehtävänä on
tukea nuoria perustamaan yrityksiä ja toimimaan pitkäjänteisesti
yrittäjän ammatissa.
Helsingissä 18 päivänä syyskuuta
2001