TALOUSARVIOALOITE 1146/2001 vp

TAA 1146/2001 vp - Ilkka Taipale /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen asunnottomuuden vähentämiseen

Eduskunnalle

Suomi oli pitkään Euroopan ainoita valtioita, joissa asunnottomuus systemaattisesti väheni. Kansainvälisenä asunnottomuuden vuonna 1986 päätettiin asunnottomuus poistaa Suomesta. Se kyettiin puolittamaan 20 000:sta 10 000:een. Nyt asunnottomuuden määrä on pysynyt paikoillaan ja alkanut jo jossain määrin lisääntyä kasvukeskuksissa.

Asunnottomuus kohdistuu erityisesti perheettömiin ja omaisettomiin sekä yhden hengen talouksiin. Asunnottomista on miehiä noin 80 %, naisia noin 20 %. Erityisen haavoittuvia ovat ne henkilöt, jotka eivät kykene asumaan ilman tukea, palveluja tai valvontaa. He tarvitsisivat asunnon ohella palveluja eli palveluasuntoja.

Asunnottomuuden vähentäminen on yksi suurimmista sosiaalipoliittisista toimenpiteistä, joilla voidaan torjua köyhyyttä, kuolleisuutta, rikollisuutta ja monia muita yhteiskunnallisia haitallisia ilmiöitä. Asunnottomuuden vähentäminen vähentää myös olennaisesti kohderyhmänsä vaatimia sosiaali- ja terveydenhuollon menoja sekä laitospaikkatarvetta.

Hallitus on ottanut vuoden 2002 talousarvioesitykseen momentille 35.30.60 kiitettävän määrärahan asunnottomuuden vähentämiseksi, mutta se on riittämätön eli 8 400 000 euroa. Määräraha tulisi kaksinkertaistaa vuonna 2002 ja edellyttää, että hallitus laatii asunnottomuuden poistamiseksi Suomesta 10-vuotisen ohjelman tavoitteena, että asunnottomuus puolitettaisiin viidessä vuodessa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  35.30.60 16 800 000 euroa asunnottomuuden vähentämiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Ilkka Taipale /sd
  • Paula Kokkonen /kok