Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.10

Talousarvioaloite TAA 115/2019 vp 
Heli Järvinen vihr 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Savonlinnan lentoliikenteen tukemiseen (500 000 euroa)

Eduskunnalle

Saavutettavuus on yksi alueiden tärkeimmistä kilpailukykytekijöistä. Kaupunkiseutujen tulee olla saavutettavissa kilpailukykyisesti myös joukkoliikenteellä. Lentoliikenne tarjoaa ainoan kilpailukykyisen liikennemuodon kaupunkiseudulle, jotka eivät ole saavutettavissa Helsingin junalle alle kolmessa tunnissa. Savonlinnan kaupunkiseudun kehittämiseksi sekä elinkeinoelämän ja ulkomaille suuntautuvien jatkoyhteyksien turvaamiseksi alueen riittävät lentoyhteydet on turvattava valtion lisärahoituksella. 

Joukkoliikenteen palvelujen ostoon ja kehittämiseen liittyen vuoden 2020 talousarvioesityksessä todetaan, että säännöllisen lentoliikenteen ostoilla turvataan erityisesti elinkeinoelämälle tarpeellisia yhteyksiä. Myös paikalliset ja alueelliset tahot osallistuvat kyseisten yhteysvälien rahoittamiseen. 

Savonlinnan kaupungin osuus lentoliikenteen tukemisesta on ollut noin 1 miljoonaa euroa ja lisäkulut ovat tulleet yksin kaupungille, jos tukiosuus on noussut yli valtion varaaman määrärahan. Savonlinnan kaupungin taloudelliset mahdollisuudet lisätukeen ovat kaventuneet merkittävästi OKL:n siirron Joensuusta aiheuttamiin lisäkuluihin, noin viiden miljoonan euron lisäkustannus kaupungille asuntoyhtiöiden talouden vakauttamiseen liittyvistä toimenpiteistä, sekä opiskelijoiden ja työpaikkojen siirrosta aiheutuneisiin tulonmenetyksiin, jotka ovat noin 2,5 miljoonaa euroa menetettyinä valtionosuus- ja verotuloina vuodessa. 

Valtion määräraha käytetään kokonaisuudessaan Savonlinnan lentoliikenteen tukemiseen, jolloin valtion tuki voi olla yli puolet lentoliikenteen tuesta ja vasta jäljelle jäävän erotuksen maksaa Savonlinnan kaupunki.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 500 000 euroa momentille 31.20.55 Savonlinnan lentoliikenteen tukemiseen. 
Helsingissä 18.10.2019 
Heli Järvinen vihr