TALOUSARVIOALOITE 1155/2002 vp

TAA 1155/2002 vp - Aulis Ranta-Muotio /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen maatalouden ympäristötukeen

Eduskunnalle

Maatalouden ympäristötukeen ei ole ollut vuotuista kysyntää vastaavasti määrärahoja. Ympäristön kannalta tärkeä asia olisi säätösalaojituksen ja happamien maiden kalkituksen edistäminen sekä lannankäytön tehostaminen. Säätösalaojituksella voidaan kuivaan kevätkauteen säästää noin 30 mm:n sadetta vastaava vesimäärä maahan. Usein se on ratkaiseva kasvien alkukehityksen ja sadonmuodostuksen aikana. Kasveille tarkoitetut ravinteet tulevat käytetyiksi satoon, eikä niitä jää huuhtoutumiselle alttiiksi.

Ympäristön kannalta tärkeää on myös happamien sulfaattimaiden kalkitus. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan jokilaaksoissa on paljon tällaisia peltoalueita, joiden luontainen happamuus on hyvin korkea. Karjatilojen koon jatkuvasti kasvaessa on järkevää edistää lisääntyvien lantamäärien käyttöä myös naapuritilojen pelloilla.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  30.12.45 lisäyksenä 3 000 000 euroa maatalouden ympäristötukeen.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Aulis Ranta-Muotio /kesk
  • Olavi Ala-Nissilä /kesk
  • Timo Kalli /kesk
  • Maria Kaisa Aula /kesk
  • Matti Väistö /kesk
  • Katri Komi /kesk
  • Eero Lämsä /kesk