TALOUSARVIOALOITE 1174/2002 vp

TAA 1174/2002 vp - Leena Rauhala /kd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Tampereen Kristillisen Teatterin toimintaan

Eduskunnalle

Tampereen Kristillinen Teatteri (TKT) on maaliskuussa 2002 perustettu teatteri, jonka tavoitteena on vakiinnuttaa asema teatterikentässä ja muodostua ammattimaiseksi oman teatteritilan omistavaksi ja kristillistä sanomaa välittäväksi teatteriksi. Esitykset ovat hyvää, älykästä ja tunteita liikuttelevaa teatteria. Teatterin johtajilla on monen vuoden kokemus erilaisista teatteriprojekteista, erityisesti katuteatterista ja commedia dell’arte -teatterilajista.

TKT:n ensimmäinen produktio oli erittäin hyvän vastaanoton saanut Narri vai kuningas -kesäteatterinäytelmä Frenckellin sisäpihaan kesä-heinäkuussa 2002. Teatterin tavoitteena on tehdä vuodessa 2—3 ensi-iltaa, jotka ovat pääsääntöisesti kotimaisia kantaesityksiä. Teatterin toimintaan kuuluu myös jäsentensä kouluttaminen ja taitotiedon välittäminen alan harrastajille laajemminkin. Syksyllä 2002 teatteri aloittaa näyttelijäkoulutuksen vasta-alkajille sekä jatkokurssin kokeneemmille. Molempien kurssien lopputyönä toteutetaan julkinen esitys.

TKT:n toiminnasta vastaa Tampereen Kristillinen Teatteri yhdistys ry. Toiminta rahoitetaan kannatusjäsenmaksuilla, lahjoituksilla, avustuksilla ja pääsylippu- sekä mainostuloilla. Näistä tulevat tulot eivät riitä kattamaan aloittelevan ja eteenpäin menevän teatterin kustannuksia, vaan toimintaan tarvitaan myös julkista rahoitusta mm. kouluttajien palkkaamiseen sekä vuokratila- ja kalustohankintaan. Teatterin ykköshankintana ensi vuodeksi on valokaluston hankkiminen.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  29.90.52 lisäyksenä 85 000 euroa Tampereen Kristillisen Teatterin toimintaan.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Leena Rauhala /kd