TALOUSARVIOALOITE 1179/2005
vp
TAA 1179/2005
vp - Lasse Virén /kok
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen tieyhteyksien
rakentamiseen Kilpilahden teollisuusalueelle Porvooseen
Eduskunnalle
Kilpilahden teollisuusalueelle on sijoittunut Pohjoismaiden
suurin öljynjalostukseen ja petrokemian teollisuuteen erikoistunut
monikansallinen yrityskeskittymä, jossa käsitellään,
varastoidaan ja kuljetetaan poikkeuksellisen suuria määriä vaarallisia
ja erittäin palo- ja räjähdysherkkiä sekä myrkyllisiä aineita.
Alueella työskentelee vakituisesti n. 3 500 henkilöä sekä lisäksi
runsaasti tilapäisiä työntekijöitä.
Siellä käy paljon ulkopuolisia asiakkaita. Pitkälle
viedyistä turvallisuustoimenpiteistä huolimatta
suuronnettomuuksien vaaraa ei inhimillisessä toiminnassa voida
kokonaan sulkea pois, joten alueella on varauduttava ääritilanteissa
ihmisten nopeaan evakuointiin. Suuronnettomuustilanteissa on ratkaisevaa,
miten nopeasti alueelle saadaan ulkopuolelta palo- ja pelastushenkilökuntaa
ja -kalustoa, jotta henkilö-, ympäristö-
ja omaisuusvahingot jäävät mahdollisimman
pieniksi.
Kilpilahden teollisuusalue on yhden sujuvan tieyhteyden varassa,
joka voi tietyissä onnettomuustilanteissa olla poissa käytöstä.
Tällöin alueen evakuointi ja avun saanti
sekä kriisitilanteen pitkittyessä myös
maan öljyhuolto voivat vaarantua oleellisesti. Turvatekniikan
keskuksen lausunnon mukaan teollisuusalueelle tulisi ehdottomasti
olla kaksi hyvin liikenteen vetävää väylää.
Uusi tieyhteys luo samalla edellytyksiä maan suurimman
teollisuusalueen jatkuvalle kehittämiselle ja ympäristöhaittoja
aiheuttavien sekä runsaasti tilaa vievien toimintojen sijoittamiselle
alueelle. Terroristiuhkien takia teollisuusalueelta on saatava pois
myös sinne kuulumaton yleinen liikenne rakentamalla vaaralliset alueet
ohittava ohikulkutie.
Kilpilahden tieyhteyksiä koskevaa vuoden 1996 yleissuunnitelmaa
on tarkistettu v. 1999, ja uusi tarkistustyö valmistuu
v. 2005. Kilpilahden teollisuusalueen liikenneyhteyksiin liittyvistä turvallisuusongelmista
on valmistunut v. 2003 erillisselvitys. Kilpilahden uuden tieyhteyden rakentamisen
kustannusarvio varustettuna liittymällä Porvoon
moottoritielle on 12,0 miljoonaa euroa.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon
momentille 31.24.21 lisäyksenä 1 000 000
euroa tieyhteyksien rakentamiseen Kilpilahden teollisuusalueelle
Porvooseen.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2005