TALOUSARVIOALOITE 1183/2002 vp

TAA 1183/2002 vp - Leena Rauhala /kd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen lasten kotihoidon tukeen

Eduskunnalle

Väestöliiton perhebarometrin mukaan yli 40 % päiväkotilasten vanhemmista haluaisi jäädä kotiin hoitamaan lapsiaan, jos se olisi taloudellisesti mahdollista. Lasten kotihoidon tuen tarkoituksena on ollut antaa perheille mahdollisuus jäädä hoitamaan alle 3-vuotiasta lasta kotiin. Lapsiperheet ovat erilaisista perhepoliittisista etuuksista kuitenkin tyytymättömimpiä kotihoidon tuen heikkoon tasoon. Perheille tulee taata todellinen mahdollisuus valita omaan elämäntilanteeseensa sopiva tapa hoitaa alle kouluikäistä lastaan. Nykyisen tasoiset perhepoliittiset etuudet eivät tue vanhemmuutta ja kotien hoivatyötä. Alle 2-vuotiaille kotihoito on vielä tärkeämpää kuin tätä vanhemmille, ja siksi korotus tätä ryhmää koskevaan kotihoidon tukeen on kiireellisin.

Useat lapsen kehitystä koskevat tutkimukset todistavat, että persoonallisuuden kasvulle olisi parasta, että lapsi saisi elää kolme ensimmäistä vuotta kotona vanhempien hoidossa. Lasten mielenterveyden häiriöillä on todettu olevan yhteys liian varhain aloitettuun ja toisaalta etenkin henkilöstöpulan vuoksi heikkotasoiseen päiväkotihoitoon. Lastenlääkärit ovat toistuvasti muistuttaneet kotihoidon vähentävän pienten lasten infektiotautiriskiä. Kotihoito on nykyistä tehokkaamman tukemisen arvoinen hoitomuoto lapsen kasvun ja kehityksen kannalta, mutta myös yhteiskunnallisesti julkisen talouden ja työn jakamisen kannalta.

Kotihoidon tuen järjestelmän heikentäminen 1990-luvulla on vähentänyt vaihtoehtoja lasten päivähoidon järjestämisessä ja lisännyt kunnallisten päivähoitopaikkojen tarvetta. Lakisääteisen kotihoidon tuen supistamisen jälkeen monet kunnat ovat ottaneet käyttöön kuntalisän, jotta kotihoidon tuki olisi todellinen vaihtoehto päivähoidolle. Kuntalisät ovat aiheuttaneet sen, että eri kunnissa asuvat perheet ovat eriarvoisessa asemassa peruspalvelujen suhteen. Nostamalla kotihoidon tuen tasoa riittävästi lasten päivähoitovaihtoehdot asetettaisiin samanarvoiseen asemaan.

Voimassa oleva järjestelmä asettaa kunnallisen päivähoidon muiden hoitojärjestelyjen edelle. Korotus pienimpien lasten hoidon tukeen kannustaa vanhempia valitsemaan lapsilleen tällaisen hoitomuodon kunnallisen päivähoidon sijaan. Alle 2-vuotiaiden kotihoidon lisätuella saadaan aikaan säästöjä myös kuntien kireään taloustilanteeseen. Korotuksen kautta kunnilta vapautuu päivähoidon järjestämisestä varoja, joita voidaan käyttää esimerkiksi päiväkotien ryhmäkokojen pienentämiseen.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  33.32.30 lisäyksenä 20 000 000 euroa lasten kotihoidon tuen korottamiseen.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Leena Rauhala /kd
  • Sakari Smeds /kd
  • Toimi Kankaanniemi /kd
  • Marja-Leena Kemppainen /kd
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Ismo Seivästö /kd
  • Leea Hiltunen /kd
  • Bjarne Kallis /kd
  • Jouko Jääskeläinen /kd
  • Päivi Räsänen /kd