TALOUSARVIOALOITE 119/2004
vp
TAA 119/2004
vp - Pertti Hemmilä /kok
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Turun
ulomman kehätien rakentamiseen
Eduskunnalle
Turku—Helsinki-moottoritie tulee lähivuosina vaikuttamaan
myös uusien yritysten sijoittumiseen Varsinais-Suomeen.
Uusia teollisuusalueita rakennetaan moottoritien ramppien läheisyyteen,
ja tämä vaikuttaa negatiivisesti yritystoimintaan
muualla maakunnassa. Esimerkiksi Vakka-Suomi on jäämässä liikenneyhteyksiensä puolesta
epäsuotuisaan asemaan, koska raskaan liikenteen vaatimat
ajo-olosuhteet täyttävä poikittainen
yhteys Länsirannikolta pääkaupunkiseudun
suuntaan kulkee Porista Helsinkiin tai Turusta Helsinkiin. Turulta
puuttuu ulompi kehätie.
Tällä hetkellä Turun kautta kulkee
huomattavasti rahtiliikennettä, jonka tarkoituksenmukainen
reitti Vakka-Suomesta pääkaupunkiseudulle kulkisi
Kustavista Auranmaan ja Halikon kautta ykköstielle. Tieosuudesta
Aura—Mynämäki—Mietoinen on olemassa
tarveselvitys vuodelta 1992 ja Tielaitoksen hankepäätös
keväältä 1993. Turun tiepiirillä on
myös yleissuunnitelma tieosuudesta. Hankkeen kustannusarvio
olisi noin 17 miljoonaa euroa, ja kannattavuuskertoimeksi on laskettu
1,7.
Kehätiestä on rakentamatta ainoastaan Auran ja
Mietoisten välinen osuus. Lisäksi Mietoisten ja
Kustavin välinen tie on välittömän
kunnostuksen tarpeessa. Kun poikittaisyhteys puuttuu, se puolestaan
lisää sekä Kustavintien että varsinkin valtatien
8 liikenneruuhkia. Vakka-Suomen, Loimaan ja Salon seutukuntien välinen
tieyhteys puuttuu, joten koko maakunnan yritystoiminnan kannalta
olisi ensiarvoisen tärkeää, että pitkään suunnitelmissa
ollut ns. HAKU-tie (Halikko—Kustavi) saataisiin rakennettua
valmiiksi. Salon elinkeinoelämä työllistää huomattavasti
väestöä myös Vakka-Suomesta,
ja työmatkaliikenteessä joudutaan nykyisin kulkemaan
Turun kautta Saloon.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon
momentille 31.24.78 lisäyksenä 500 000
euroa Turun ulomman kehätien rakentamiseen.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2004