TALOUSARVIOALOITE 1190/2005 vp

TAA 1190/2005 vp - Raimo Vistbacka /ps ym.

Tarkistettu versio 2.1

Määrärahan osoittaminen Pietarsaaren kihlakunnanviraston toimitilojen suunnitteluun

Eduskunnalle

Eduskunta on jo 19.12.2000 edellyttänyt lausumassaan pikaisia toimenpiteitä kihlakunnanvirastojen toimitiloissa olevien puutteiden korjaamiseksi. Toimitiloja on pystytty uudistamaan ja parantamaan eräiden toimipisteiden osalta, mutta varsin useiden virastojen tiloissa on edelleen paljon myös terveydelle haittaa aiheuttavia puutteita.

Työsuojelupiirit ovat puuttuneet useissa tapauksissa sekä toimitilojen kuntoon että tilan määrään. Pietarsaaren kihlakunnan toimitiloissa on ollut vuosikausia homeongelmia siinä määrin, että noin 40 prosentilla työntekijöistä on todettu huonoon sisäilmaan viittaavia ongelmia. Osa henkilökunnasta on sairastunut vakavammin ja on jatkotutkimuksissa.

Kuluvan vuoden toukokuussa on kihlakunnanpäällikkö tehnyt päätöksen, ettei tiloja voida terveyssyistä enää käyttää työtiloina ja että muuton on tapahduttava muutaman kuukauden sisällä. Vaasan työsuojelupiiri on elokuun alussa 2005 tehnyt päätöksen, että työntekijöille on hankittava toiset tilat syyskuun alkuun mennessä.

Pietarsaaren kihlakunta toimii tällä hetkellä useassa eri toimipisteessä. Pietarsaaressa toimitilat ovat kahdessa eri paikassa eivätkä täytä miltään osin nykyisiä turvallisuus- ja työsuojeluvaatimuksia. Pidätettyjen tilat ovat tällä hetkellä Uudessakaarlepyyssä. Nykyinen järjestelmä aiheuttaa valtiolle tuntuvia ylimääräisiä kustannuksia ja heikentää työmotivaatiotakin.

Työsuojeluviranomaiset ovat hyväksyneet nykyisen ratkaisun ylimenokaudeksi noin kolmeksi vuodeksi, kunnes uudet toimitilat on saatu. Tämän johdosta Pietarsaaren kihlakunnanviraston uusien toimitilojen suunnittelutyö on saatava käynnistettyä pikaisesti, jotta kihlakunnanviraston toimitilat saadaan työsuojeluviranomaisten edellyttämälle tasolle.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  26.07.21 lisäyksenä 50 000 euroa Pietarsaaren kihlakunnanviraston toimitilojen suunnitteluun.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Raimo Vistbacka /ps
  • Jutta Urpilainen /sd
  • Esko Ahonen /kesk
  • Harry Wallin /sd
  • Lasse Hautala /kesk
  • Susanna Haapoja /kesk
  • Miapetra Kumpula-Natri /sd
  • Aulis Ranta-Muotio /kesk
  • Bjarne Kallis /kd
  • Paula Risikko /kok
  • Jukka Vihriälä /kesk
  • Pehr Löv /r
  • Petri Salo /kok
  • Nils-Anders Granvik /r
  • Mika Lintilä /kesk