TALOUSARVIOALOITE 12/2006
vp
TAA 12/2006
vp - Esko Ahonen /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Rannantien
peruskorjaukseen Evijärvellä
Eduskunnalle
Liikenneverkon rakentaminen ja kunnossapitäminen
on haja-asutusalueiden elinmahdollisuuksien turvaamiseksi aivan
välttämätöntä. Kun
liikenneväylillä on paikallisen väestön
tarpeiden lisäksi merkitystä myös matkailun
kannalta, liikenneväylien merkitys korostuu entisestään.
Lisäksi riittävän hyväkuntoiset
tiet ovat välttämättömiä paikallisen
yritystoiminnan turvaamiseksi.
Tällainen tie kaikista edellä mainituista
kolmesta lähtökohdasta alkaen on Rannantie Evijärvellä.
Rannantie kulkee Inankylästä Joutsenen ja Joensuun
kautta Lahdenkylään ja on pituudeltaan noin 12
kilometriä. Tämän Evijärven
ja ehkä koko Järviseudun kauneimman tien peruskorjaustarve
on aivan kiistaton. Pääosin hiekkapäällysteinen
tie tulisi routavaurioiden välttämiseksi peruskorjata
kunnolla ja päällystää koko
pituudeltaan.
Huonokuntoisella, kapealla ja mäkisellä tiellä liikenneturvallisuus
on vakavassa vaarassa. Tietä käyttävät
kouluautot, turkistarhojen rehuautot, maitoautot ja luonnollisesti
traktorit ja muut maatalousajoneuvot. Tien varrella ja sen välittömässä läheisyydessä
on
lisäksi kymmenittäin kesämökkejä,
ja kesäasukkaiden tuoma liikennelisäys omalta
osaltaan lisää liikennettä.
Merkillepantavaa on lisäksi, että Rannantie
on merkittävä läpikulkutie kuljettaessa
kantatieltä 68 (Pietarsaari—Lappajärvi)
kantatielle 63 (Kauhava—Ylivieska) ja päinvastoin.
Rannantie onkin tarkoituksenmukainen oikotie, ja kun tie saadaan
nykyistä huomattavasti parempaan kuntoon, läpikulkuliikenteen
lisääntyminen on myönteinen asia. Näin
voidaan monen matkailijan ajoreittiä lyhentää ja
samalla tarjota kaunista järvimaisemaa katseltavaksi.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon
momentille 31.24.21 lisäyksenä 500 000
euroa Rannantien peruskorjaukseen ja päällystämiseen Evijärvellä.
Helsingissä 22 päivänä syyskuuta
2006
- Esko Ahonen /kesk
- Jukka Vihriälä /kesk
- Raimo Vistbacka /ps