TALOUSARVIOALOITE 1208/2005 vp

TAA 1208/2005 vp - Raimo Vistbacka /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Kurikan kaupungissa sijaitsevien Säntintien ja Myllytöyräntien peruskorjaukseen

Eduskunnalle

Kurikan kaupungissa sijaitseville Säntintielle ja Myllytöyräntielle tarvittaisiin kestopäällyste. Perusteena on se, että tiet ovat kuoppaisia, kivisiä ja huonokuntoisia muutenkin, mutta niillä on tästä huolimatta verrattain paljon liikennettä ja teiden varsilla on huomattavasti asutusta sekä myös tiellä liikkuvia koululaisia. Säntin ala-aste sijaitsee Myllytöyräntiellä, joka liittyy toisessa päässä kantatiehen 67 ja toisessa päässä Säntintiehen. Säntintie puolestaan liittyy Kurikantiehen. Suhteellisen taajasti asutulle alueelle, joka sijaitsee kahden isomman tien välissä, tarvittaisiin kestopäällyste. Etenkin, kun alueella sijaitsee koulu, jossa on yli 50 oppilasta. Nykyinen tilanne aiheuttaa päänvaivaa alueella asuville ihmisille sekä vaaratilanteita koululaisille. Tiet ovat hiekkateiksikin melkoisen huonossa kunnossa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 200 000 euroa Kurikan kaupungissa sijaitsevien Säntintien ja Myllytöyräntien peruskorjaukseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Raimo Vistbacka /ps
  • Timo Soini /ps