TALOUSARVIOALOITE 1209/2001 vp

TAA 1209/2001 vp - Marja-Liisa Tykkyläinen /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen lääkärikoulutuksen aloituspaikkojen kustannuksiin

Eduskunnalle

Lääketieteen peruskoulutuksen aloituspaikkoja lisättiin syyslukukaudesta 2001 alkaen 70 aloituspaikalla Kuopiossa, Tampereella, Turussa ja Oulussa. Siten aloituspaikkamäärä on nyt 550. Taustalla oli sosiaali- ja terveysministeriön kannanotto ilmenneeseen lääkärityövoiman vajaukseen ja lääkäreiden eläkkeelle siirtymiseen.

Opetusministeriö esitti ensin kirjeessään 16.1.2001 (Dno 2/500/2001) opiskelijapaikan lisärahoitukseksi 40 000 markkaa vuodessa. Tiedekuntien yhteydenottojen jälkeen ministeriö korotti (kirje 15.2.2001, Dno 2/500/2001) opiskelijapaikan kustannusarvion 50 000 markkaan vuodessa. Molemmista kirjeistä käyvät selkeästi ilmi ministeriön valmiudet vuotuisesta sisäänoton lisäämisestä aiheutuvien kustannusten korvaamiseen vuoteen 2006 saakka.

Yliopistojen rahoitus siirtyy parhaillaan asteittain tutkintojen lukumäärään perustuvaan laskennalliseen malliin. Tässä mallissa sisältyvät kustannuslaskelmaan kaikki yliopiston perusopetuksen lisäksi tulevat kustannukset, mm. tutkimuksen, jatkotutkintojen ja perusrakenteiden ylläpidon kulut. Kun nämä otetaan huomioon, opiskelijatyövuoden hinnaksi muodostuu n. 71 000 mk. Tämä taso oli lääketieteellisten tiedekuntien perusteena, kun ne arvioivat mahdollisuuksiaan lisätä lääkärikoulutusta syksystä 2001.

Valtion talousarvioesitys eduskunnalle vuodeksi 2002 ei sisällä määrärahaesitystä kesällä 2001 sovitun ja syksystä 2001 toteutetun lääkärikoulutuksen lisäystä varten. Opetusministeriölle korkeakoulusektoria varten esitetty määräraha ei myöskään osoita, että lääkärikoulutuksen lisäykseen olisi odotettavissa opetusministeriön toimialan sisäisin painotuksin sitä resurssitasoa, joka kesällä 2001 määritettiin eduskunnan lisätalousarvion yhteydessä ja johon perustui yliopistojen päätös lisätä tätä koulutusta. Lisäksi on otettava huomioon, että edellisen, vuonna 1998 aloitetun, sisäänoton lisäyksen korvaus 40 000 mk/opiskelija/vuosi perustui 1990-luvun alkuvuosien laskelmiin ja on tällä hetkellä kustannuksiin nähden aivan liian pieni.

Aloituspaikkojen lisäys jatkossa ei ole mahdollista ilman huomattavaa tilojen ja opettajien työpanoksen lisäystä. Koulutuksen laajentaminen alimitoitetulla lisärahoituksella tai ilman mitään lisäresursseja vaikeuttaa myös jo käynnissä olevan lääketieteen peruskoulutuksen tason ylläpitämistä. Syvästi huolestuneina tilanteesta pyydämme ottamaan nämä seikat huomioon vuoden 2002 valtion talousarviota koskevia päätöksiä tehtäessä ja turvaamaan siten yhteiskunnalle tärkeä lääkärikoulutuksen lisäys.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  33.32.33 1 240 000 euroa valtion korvauksena lääkäri- ja hammaslääkärikoulutuksesta aiheutuviin kustannuksiin lääkärikoulutuksen aloituspaikkojen lisäämiseksi.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Marja-Liisa Tykkyläinen /sd
  • Marjatta Stenius-Kaukonen /vas
  • Jukka Gustafsson /sd
  • Mikko Kuoppa /vas
  • Pertti Turtiainen /vas
  • Saara Karhu /sd
  • Irja Tulonen /kok
  • Leena Rauhala /kd
  • Pia Viitanen /sd
  • Jaana Ylä-Mononen /kesk
  • Marja Tiura /kok
  • Kari Kantalainen /kok
  • Tero Rönni /sd
  • Kari Urpilainen /sd
  • Mikko Elo /sd
  • Liisa Jaakonsaari /sd
  • Reijo Laitinen /sd
  • Matti Kangas /vas
  • Lauri Kähkönen /sd
  • Mikko Immonen /vas
  • Kirsi Ojansuu /vihr
  • Kari Rajamäki /sd
  • Marja-Leena Kemppainen /kd
  • Liisa Hyssälä /kesk
  • Kalevi Olin /sd
  • Arto Seppälä /sd
  • Inkeri Kerola /kesk
  • Niilo Keränen /kesk
  • Pehr Löv /r
  • Marjaana Koskinen /sd
  • Juha Rehula /kesk
  • Olavi Ala-Nissilä /kesk
  • Marjatta Vehkaoja /sd
  • Iivo Polvi /vas
  • Katja Syvärinen /vas