TALOUSARVIOALOITE 1226/2005 vp

TAA 1226/2005 vp - Raimo Vistbacka /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen yksityisten teiden kunnossapitoon ja parantamiseen

Eduskunnalle

Yksityisteiden kunnossapitoon ja parantamiseen on osoitettu hallituksen talousarvioesityksessä vuodelle 2006 yhteensä 12 miljoonaa euroa, mikä on vain hieman suurempi summa kuin useana aikaisempanakin vuotena sen jälkeen, kun hallitus yritti poistaa kyseisen määrärahan kokonaan valtion talousarviosta ja eduskunta palautti sen kuitenkin budjettiin. Näiden avustusten turvin yksityisteiden tie- ja hoitokunnat yleensä hankkivat kunnostus- ja muita urakointipalveluja erilaisilta maanrakennusurakoitsijoilta. Näiden palvelujen hintaan lisätään nykyisen lainsäädännön mukaan poikkeuksetta 22 %:n arvonlisävero, jota vastaava rahamäärä, noin kaksi miljoonaa euroa, palautuu valtion kassaan verotuloina.

Valtionapuun oikeutettuja yksityistiekuntia on maassamme noin 15 000, ja ne ylläpitävät noin 60 000 kilometrin tieverkkoa. Hallitukset ovat hallitusohjelmissaan asettaneet tavoitteekseen vähintäänkin nykyisen palvelutason säilyttämisen yksityistieverkon osalta. Tämä ei ole kuitenkaan mahdollista, mikäli valtionosuuksia ei koroteta vuonna 2002 tehdyn periaatepäätöksen mukaiselle tasolle. Kun tason edellyttämään määrärahaan lisätään arvonlisäveron määrä, noin kaksi miljoonaa euroa, sekä kustannusten nousun vaikutukset ja talkootyön määrän supistuminen teiden osakkaiden ikääntymisen ja asutuskeskuksiin muuttamisen takia, päädytään siihen, että tason tulisi olla ensi vuonna noin 20 miljoonaa euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  31.25.50 lisäyksenä 8 000 000 euroa yksityisten teiden kunnossapitoon ja parantamiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Raimo Vistbacka /ps
  • Timo Soini /ps
  • Tony Halme /ps