TALOUSARVIOALOITE 1227/2002 vp

TAA 1227/2002 vp - Päivi Räsänen /kd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen maksullisena palvelutoimintana järjestettävään aikuiskoulutukseen

Eduskunnalle

Eduskunnan aloitteesta asetettu parlamentaarinen aikuiskoulutustyöryhmä esitti keväällä 2002 ammatillisen lisäkoulutuksen työnjaon selkiyttämistä, aikuiskoulutuskeskusten ja erikoisoppilaitosten aseman ja tehtävien määrittelyä lainsäädännöllä sekä näille järjestäjille myönnetyn toiminta-avustuksen säilyttämistä rahoituspohjassa. Toiminta-avustukseen liittyvän esityksen taustalla oli vakauden hakeminen voimakkaiden rahoitusmuutosten olosuhteisiin sekä määrärahaleikkauksista eniten kärsineiden koulutuspalveluiden tuottajien aseman tilapäinen vahvistaminen niin kauan, kun aikuiskoulutuskeskusten ja erikoisoppilaitosten asemaan vaikuttavien toimenpiteiden valmistelu on kesken.

Toiminta-avustuksen nykyinen taso on yhdeksän prosenttia hyväksytyistä käyttömenoista. Avustusta ehdotetaan pudotettavaksi kuuteen prosenttiin. Kyseinen toiminta-avustus on useimmille aikuiskoulutuskeskuksille ainoa raha toiminnan kehittämiseen ja investointeihin. Toiminta-avustuksella tuetaan myös työvoimapoliittisen koulutuksen järjestämistä. Jos avustuksen tasoa pudotetaan ehdotetun mukaisesti, se johtaa monissa oppilaitoksissa tukitoimien ja koulutuksen piirin pääsevien henkilöiden määrän vähentämiseen.

Viimeisten viiden vuoden aikana aikuiskoulutukseen kohdistuvat paineet ovat lisääntyneet huomattavasti työelämän muutosten ja kasvavien koulutustehtävien vuoksi. Työvoimakoulutuksen resursseja ei ole saatu vastaamaan tarpeita, mikä on merkinnyt työelämän kehittämiseen erikoistuneille aikuiskoulutuskeskuksille ja erikoisoppilaitoksille erittäin syviä rahoitusongelmia, jopa suoranaista rahoituskriisiä, ja siitä seuraavaa osaavan koulutushenkilöstön irtisanomista. Tilanteesta ovat kärsineet niin asiakkaat kuin henkilökuntakin.

Parlamentaarisen aikuiskoulutustyöryhmän keväällä 2002 esittämän kokonaisuuden yksi olennainen kulmakivi oli ehdotus opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslain voimaantulosäännöksen muuttamiseksi siten, että valtionavustukset säilyvät vuonna 2003 samalla tasolla kuin mitä ne ovat vuonna 2002 ja että valtionavustusten asteittaiseen siirtämiseen valtionosuusrahoitukseen siirryttäisiin viivästytetysti vuosina 2004—2006.

On laskettu, että seuraavien 15 vuoden aikana lähes miljoona suomalaista työntekijää poistuu työelämästä. Tämän osaamisen siirto uusille työelämään tulijoille sekä nopeutuvan muutoksen ennakointi ovat elinkeinoelämän ja ammatillisen aikuiskoulutuksen suurimpia haasteita. Työelämän palvelemiseen erikoistuneiden oppilaitosten henkilökunta koostuu kokeneista ja taitavista, joustavaan toimintaan sopeutuneista aikuisnäkökulman työssään omaksuneista ammattilaisista. Toiminta-avustuksen maksaminen vuonna 2003 vuoden 2002 tasoisena antaisi edellytyksiä pitkäjänteisen henkilöstöpolitiikan harjoittamiselle. Näin turvattaisiin ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten ja valtakunnallisten erikoisoppilaitosten toiminnan laatu ja jatkuvuus.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  29.69.31 lisäyksenä 8 100 000 euroa maksullisena palvelutoimintana annetun aikuiskoulutuksen valtionavustuksen säilyttämiseksi vuoden 2002 tasolla.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Päivi Räsänen /kd