TALOUSARVIOALOITE 1234/2002 vp

TAA 1234/2002 vp - Päivi Räsänen /kd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen partisaanien siviiliuhrien kuntoutukseen

Eduskunnalle

Eduskunnan yksimielisen päätöksen mukaisesti hallituksen tuli hoitaa kevään lisätalousarviossa partisaanisodan siviiliuhrien korvaukset kuntoon. Toisin kävi. Myöskään hallituksen esityksessä ensi vuoden budjetiksi ei ole tätä laki- ja määrärahaesitystä. Valtio on korvausvelvollinen sodasta kärsineille oman maan kansalaisille. Korvausasian hoitamisella on suuri symbolinen merkitys. Asian viivyttelyä ei voi perustella taloudellisin seikoin, sillä kyseessä on verrattain pieni ihmisjoukko ja siten myös korvauskustannukset ovat pienet. Kaikkiaan partisaanien hyökkäyksistä kärsi jatkosodassa 1 100—1 300 nykyisin elävää ihmistä, joista kuntoutusta Valtiokonttori on laskenut tarvitsevan 600—700. Sosiaali- ja terveysministeriö esitti alun perin korvauksiin tälle syksylle noin 300 000 euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  33.22.50 lisäyksenä 300 000 euroa partisaanisodasta kärsineiden huoltoon.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Päivi Räsänen /kd