TALOUSARVIOALOITE 1243/2002 vp

TAA 1243/2002 vp - Tero Rönni /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen työsuojelupiireille lisähenkilökunnan palkkaamiseen

Eduskunnalle

Maamme työsuojelupiirit joutuvat nykyisin jatkuvasti kamppailemaan lisääntyneiden töiden ja määrältään puutteellisen henkilökunnan tuomien ongelmien kanssa. Resurssit ovat selvästi alimitoitetut, eikä ylitöitä voida tehdä. Näin ollen työsuojelun taso ja kattavuus eivät ole lähelläkään niille asetettuja tavoitteita.

Erityisen hyvin työsuojelutarkastusten vajavuus tulee esiin esimerkiksi kuljetusalalla, jossa raskaiden kuljetusten tarkastuksia ei kyetä tekemään läheskään tarpeellisessa määrin. Työsuojelupiirien viesteistä on kuulunut, että maantiellä tapahtuvista tarkastuksista luovuttaisiin resurssipulaan vedoten. Kuitenkin on olemassa näyttöä siitä, että maanteillä työsuojelutarkastajien ja poliisin yhteistyössä tekemät tarkastukset ovat erittäin tehokkaita ja näkyviä. Niissä havaituista ongelmista voidaan sitten myös tehdä tarkemmat tarkastukset sellaisiin yrityksiin, joiden toiminnassa huomataan puutteita ja rikkomuksia tien päällä.

Myös muilla työelämän aloilla kuin kuljetusalalla on selviä tarpeita lisätä tarkastuksia. Työsuojeluun liittyvistä laiminlyönneistä ja puutteista saamme lukea lähes päivittäin lehdistä tai kuulla uutisista. Se kertoo selvää kieltään siitä, että työsuojelun saralla on paljon tehtävää ja samoin painetta henkilökunnan lisäämiseen nykyisestä 440 henkilötyövuodesta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  33.13.21 lisäyksenä 1 000 000 euroa työsuojelupiireille lisähenkilökunnan palkkaamiseen.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Tero Rönni /sd
  • Risto Kuisma /sd
  • Esa Lahtela /sd
  • Marjatta Stenius-Kaukonen /vas
  • Pertti Turtiainen /vas
  • Erkki Kanerva /sd
  • Heli Paasio /sd
  • Lauri Kähkönen /sd
  • Pirkko Peltomo /sd
  • Kalevi Olin /sd
  • Raimo Mähönen /sd
  • Matti Kangas /vas
  • Mikko Immonen /vas
  • Valto Koski /sd
  • Harry Wallin /sd
  • Veijo Puhjo /vas
  • Annika Lapintie /vas
  • Mikko Kuoppa /vas