TALOUSARVIOALOITE 1245/2002 vp

TAA 1245/2002 vp - Matti Saarinen /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen perustienpidon rahoitukseen Uudenmaan tiepiirin alueella

Eduskunnalle

Uudenmaan tiepiirin alue on taloudelliselta toiminnaltaan ja liikenteeltään maamme merkittävin. Asukasmäärä on noin 1,35 miljoonaa eli 26 prosenttia koko maan väestöstä. Maan autokannasta alueella on 24 prosenttia. Liikenne tiepiirin tiestöllä on yli kolminkertainen koko maan keskimääräiseen vuorokausiliikenteeseen verrattuna.

Uudenmaan tiepiirin käytettävissä olevat määrärahat ovat vähentyneet 1990-luvulla yli kolmanneksen. Nykyinen rahoitustaso on suhteettoman alhainen verrattuna aluerakenteen muutoksista sekä väestön ja liikenteen lisääntymisestä johtuviin tarpeisiin Uudellamaalla.

Valtion talousarvion momentin 31.24.21 perustienpidon määräraha kohdentuu tieverkon hoitoon ja kunnossapitoon. Lisäksi määrärahalla toteutetaan pieniä laajennus- ja uusinvestointeja.

Laajennus- ja uusinvestoinnit ovat tärkeitä myös Uudenmaan alemman tieverkon kannalta. Kuitenkin nämä investoinnit joutuvat ns. väliinputoajan asemaan, koska kynnys rahoituksen saamiseksi tienpidon kehittämismomentin (31.24.77) kautta on erittäin korkea ja koska perustienpidon määrärahatilanne on tiukka ja nämä määrärahat kohdistuvat ensisijaisesti tieverkon hoitotoimenpiteisiin.

Perustienpidon vuosittaista rahoitustasoa tulee Uudenmaan tiepiirin alueella nostaa 8,5 miljoonalla eurolla, jotta myös alemman tieverkon kehittämiskohteita voidaan toteuttaa. Perustienpidon rahoitus tulee turvata ja kohdentaa valtion, pääkaupunkiseudun kuntien ja kehyskuntien kesken tehdyn sopimuksen mukaisesti kehyskuntien alueella siten, että hankkeet tukevat liikenneturvallisuutta ja uusien alueiden käyttöönottoa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 8 500 000 euroa ja lisää momentin perusteluihin maininnan, että lisämäärärahalla korotetaan Uudenmaan tiepiirin perustienpidon määrärahaa.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Matti Saarinen /sd
  • Markku Markkula /kok
  • Raija Vahasalo /kok
  • Tuula Haatainen /sd
  • Jouko Jääskeläinen /kd
  • Riitta Prusti /sd
  • Juhani Sjöblom /kok
  • Klaus Hellberg /sd
  • Ola Rosendahl /r
  • Rakel Hiltunen /sd
  • Kari Uotila /vas
  • Leena-Kaisa Harkimo /kok
  • Eero Akaan-Penttilä /kok
  • Leena Luhtanen /sd
  • Matti Vanhanen /kesk
  • Tanja Karpela /kesk