TALOUSARVIOALOITE 1258/2005 vp

TAA 1258/2005 vp - Ben Zyskowicz /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen yliopistojen toimintamenoihin

Eduskunnalle

Yliopistot joutuvat toimimaan entistä kovemmassa kansainvälisessä kilpailutilanteessa tutkimusrahoituksen hankkimiseksi sekä korkeatasoisten tutkijoiden ja opiskelijoiden houkuttelemiseksi. Yliopistoihin kohdistuu entistä kovempia vaatimuksia myös kolmanteen tehtävään liittyvän alueellisen vaikuttavuuden ja tutkimustulosten kaupallisen hyödyntämisen suhteen. Valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaan yliopistojen tulisi panostaa jatkossa tutkimuksen laatuun ja kansainvälisesti korkeatasoiseen tutkijakuntaan. Myös yliopistolain muutos on tuonut yliopistoille lisää velvoitteita, kun opintoja pyritään nopeuttamaan ja opintojen ohjausta tehostamaan. Tutkintojen määrää tulisi myös kasvattaa.

Hallituksen kehyspäätöksen mukaan valtionhallinnosta pitää kuitenkin vuoteen 2011 mennessä vähentää 17 500 työntekijää, mikä merkitsee yliopistoissa jopa noin 6 000 viran vähennystä. Yliopistot ovat arvioineet, että henkilökunnan radikaali vähentäminen johtaisi opetuksen karsimiseen ja sisään otettavien opiskelijoiden määrän rajoittamiseen. Ongelmia tulee erityisesti pienillä eikä taloudellisesti kovin houkuttelevilla aloilla, kuten humanistisissa tieteissä, joissa ulkopuolisen rahoituksen mahdollisuudet ovat vähäisempiä. Yliopistojen hallintoa sekä tieto-, kirjasto- ja muita tukipalveluja joudutaan myös karsimaan kovalla kädellä. Nämä säästöt heikentävät tutkijoiden ja opiskelijoiden työskentely- ja opiskelumahdollisuuksia ja näin pitkittävät osaltaan opintoja ja vaarantavat tutkimuksen laadun.

Vuoden 2006 talousarvioehdotuksessa yliopistojen toimintamenorahoitus kasvaa 37 miljoonalla eurolla, mistä 20 miljoonaa euroa lisätään korkeakoulutuksen kehittämisestä annetun lain perusteella yliopistojen tehokkaan ja tuloksellisen toiminnan varmistamiseksi. Suuri osa tästä lisäyksestä kohdistuu palkkausmenojen ja kiinteistökulujen kasvuun, joten yliopistojen mahdollisuudet lisätä tutkimusta tutkintojen määrää sekä kehittää opetusta eivät tosiasiallisesti kohene.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  29.10.21 lisäyksenä 20 000 000 euroa yliopistojen toimintamenoihin.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Ben Zyskowicz /kok 
  • Eero Akaan-Penttilä /kok
  • Sirpa Asko-Seljavaara /kok
  • Kaarina Dromberg /kok
  • Leena Harkimo /kok
  • Pertti Hemmilä /kok
  • Hanna-Leena Hemming /kok
  • Anne Holmlund /kok
  • Jyri Häkämies /kok
  • Marjukka Karttunen /kok
  • Jyrki Katainen /kok
  • Jari Koskinen /kok
  • Pekka Kuosmanen /kok
  • Esko Kurvinen /kok
  • Jere Lahti /kok
  • Kalevi Lamminen /kok
  • Jouko Laxell /kok
  • Suvi Lindén /kok
  • Marjo Matikainen-Kallström /kok
  • Olli Nepponen /kok
  • Tuija Nurmi /kok
  • Heikki A. Ollila /kok
  • Reijo Paajanen /kok
  • Maija Perho /kok
  • Lyly Rajala /kok
  • Paula Risikko /kok
  • Martin Saarikangas /kok
  • Petri Salo /kok
  • Sari Sarkomaa /kok
  • Kimmo Sasi /kok
  • Arto Satonen /kok
  • Timo Seppälä /kok
  • Juhani Sjöblom /kok
  • Marja Tiura /kok
  • Irja Tulonen /kok
  • Raija Vahasalo /kok
  • Jan Vapaavuori /kok
  • Ahti Vielma /kok
  • Jari Vilén /kok
  • Lasse Virén /kok