TALOUSARVIOALOITE 1258/2006
vp
TAA 1258/2006
vp - Anni Sinnemäki /vihr ym.
Tarkistettu versio 2.0
Tupakkaveron arvioidun tuoton lisääminen
Eduskunnalle
Tämä aloite on osa vihreän
eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettia.
Tupakointi on Suomessa sekä yleistä että vaarallista.
Vuosittain noin 5 000 ihmistä kuolee tupakoinnista
johtuviin sairauksiin. Tupakoinnista seuraa ennenaikaisten kuolemien
lisäksi monenlaisia terveysongelmia ja yleiskunnon heikkenemistä.
Inhimillisellä kärsimyksellä on myös
taloudellinen ulottuvuus. Tupakoinnin vuoksi käytetään vuosittain
1,2 miljoonaa sairauspoissaolopäivää ja
käydään 600 000 kertaa lääkärissä.
Tupakkasairauksien hoito vaatii yli 220 000 sairaalahoitopäivää.
Maailmanpankki on laskenut, että rikkaissa maissa kaikista
terveydenhuollon kustannuksista 6—15 % johtuu
tupakoinnista.
Tupakan verotuksen kiristämiseen on hyvät perustelut.
Savukkeiden hinta suhteessa suomalaisten ostovoimaan on laskenut
viidessä vuodessa 16 prosenttia. Tupakka on siis ihmisten
näkökulmasta aiempaa halvempaa. Tätä ei
voida pitää tarkoituksenmukaisena. Tupakkaveron
tavoitteena on vähentää tupakointia,
ja verotuksen taso vaikuttaa suoraan kulutukseen. Maailmanpankin laskelman
mukaan kymmenen prosentin hinnankorotus vähentäisi
tupakan kulutusta neljällä prosentilla.
Suomi on ainoa EU-maa, joka ei ole muuttanut tupakkaverotustaan
kymmeneen vuoteen. Esitämme, että tupakkaverolle
tehdään seitsemän prosentin yleiskorotus.
Tuoton lisäys perustuu arvioon, jossa korotuksen seurauksena
tupakan kulutus alenee siinä mittakaavassa, mikä Maailmanpankin
arvio on.
Tulemme tekemään asiaa koskevan lakialoitteen.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta korottaa valtion vuoden 2007 talousarvion
momentin 11.08.01 arvioitua tuottoa 26 000 000
euroa tupakkaveron korotuksen vuoksi.
Helsingissä 22 päivänä syyskuuta
2006
- Anni Sinnemäki /vihr
- Tuija Brax /vihr
- Jyrki Kasvi /vihr
- Erkki Pulliainen /vihr
- Oras Tynkkynen /vihr
- Tarja Cronberg /vihr
- Rosa Meriläinen /vihr
- Johanna Sumuvuori /vihr
- Heidi Hautala /vihr
- Osmo Soininvaara /vihr
- Kirsi Ojansuu /vihr
- Janina Andersson /vihr
- Merikukka Forsius /vihr
- Ulla Anttila /vihr