TALOUSARVIOALOITE 126/2005 vp

TAA 126/2005 vp - Klaus Hellberg /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen osaamiskeskusrahoitukseen Itä-Uudellemaalle

Eduskunnalle

Osaamisen vahvistaminen on yksi Itä-Uudenmaan kärkihankkeista. Osaamisen vahvistaminen on ensiarvoisen tärkeää elinkeinojen kehittämiseksi ja työpaikkojen lisäämiseksi.

Osaamiskeskustoiminnan lisäämiseksi maakunnan kärkihanke on Suomenlahden öljyntorjunnan valmius- ja osaamiskeskuksen perustaminen sekä tavoitteena Itä-Uudenmaan sähköisen talotekniikan osaamiskeskittymän vahvistaminen, venäjän kielen osaamisen lisääminen ja sosiaalialan osaamiskeskustoiminnan lisääminen.

Tavoitteena on verkostoyhteistyöllä saada korkeakoulukeskus maakuntaan. Korkeakoulukeskuksessa voisi toimia maakunnassa toimivien ammattikorkeakoulujen lisäksi myös tiedekorkeakoulun yksikkö.

Itä-Uudellamaalla on tarjolla vähän ammattikorkeakoulutuksen aloituspaikkoja suhteessa väestöön eikä maakunnassa ole tutkintoon johtavaa korkeakouluopetusta. Itä-Uudenmaan maakunnan toimijat eivät saa rahoitusta valtakunnallisesta osaamiskeskusohjelmasta eikä tavoite 2 -ohjelmarahoitusta ole saatavissa kuin vähäisessä määrin.

Valtion rahoitus t&k-toimintaan puuttuu maakunnasta lähes kokonaan.

Maakunnan kehittämisrahaa tulee nostaa alueilla, joissa ei ole EU:n tavoite 2 -rahoitusta eikä osaamiskeskusrahoitusta. Rahoituksella alueen toimijat voisivat kehittää osaamistaan ja alueen osaamiskeskittymiä sekä luoda yhteistyöverkostoja olemassa oleviin osaamiskeskuksiin.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  26.98.43 lisäyksenä 84 000 euroa osaamiskeskusrahoituksen kehittämiseen pilottina Itä-Uudellemaalle.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Klaus Hellberg /sd