TALOUSARVIOALOITE 1261/2006
vp
TAA 1261/2006
vp - Anni Sinnemäki /vihr ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen opintorahan
korottamiseen
Eduskunnalle
Tämä aloite on osa vihreän
eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettia.
Korkeakouluopiskelijoiden opintorahaa ei ole korotettu 14 vuoteen
eikä toisen asteen opiskelijoiden opintorahaa sitäkään
12 vuoteen. Opintotuki on jäänyt jälkeen
elinkustannusten kehityksestä, eikä se riitä kattamaan
elämisen kustannuksia. Korkeakouluopiskelijan opintorahan
ostovoima vuonna 1992 vastaa nykyrahassa mitattuna 315:tä euroa.
Jos opintorahaa olisi korotettu ansiotasoindeksin mukaisesti, sen
määrän olisi pitänyt vuonna
2004 olla 389 euroa. Mikäli opintorahaan olisi sovellettu
eläkkeisiin käytettävää taitettua
indeksiä, pitäisi määrän
olla noin 359 euroa.
Kolme neljästä opiskelijasta elää köyhyysrajan
alapuolella. Pienituloisuus vaikuttaa hyvinvointiin: joka neljännellä opiskelijalla
on mielenterveysongelmia. Yleisin mielenterveysongelma on jatkuvan
ylirasituksen kokeminen. Opiskelijoiden hyvinvointi opiskeluaikana
tulee turvata, myös taloudellisesti. Kohtuullisen tasoisilla opintososiaalisilla
etuuksilla on myös suotuisa vaikutus opintosuorituksiin,
opiskeluajan kestoon ja työelämään
sijoittumiseen.
Vihreä eduskuntaryhmä esittää,
että kaikkien opiskelijoiden opintorahaa korotetaan 15
prosentilla. Korotus koskee sekä korkeakouluissa että muissa
oppilaitoksissa opiskelevia, ja se ulottuu niin vanhempien kanssa
kuin itsenäisestikin asuviin opiskelijoihin.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon
momentille 29.70.55 lisäyksenä 67 000 000
euroa opintorahan korottamiseen.
Helsingissä 22 päivänä syyskuuta
2006
- Anni Sinnemäki /vihr
- Tuija Brax /vihr
- Jyrki Kasvi /vihr
- Erkki Pulliainen /vihr
- Oras Tynkkynen /vihr
- Tarja Cronberg /vihr
- Rosa Meriläinen /vihr
- Johanna Sumuvuori /vihr
- Heidi Hautala /vihr
- Osmo Soininvaara /vihr
- Janina Andersson /vihr
- Merikukka Forsius /vihr
- Ulla Anttila /vihr