TALOUSARVIOALOITE 1270/2006
vp
TAA 1270/2006
vp - Minna Sirnö /vas ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen valtion
ammatillisen koulutuksen erityisopetuksen rahoittamiseen
Eduskunnalle
Voimassa olevassa yhdenvertaisuuslaissa säädetään
ikään, etniseen ja kansalliseen alkuperään, kieleen,
uskontoon, vakaumukseen, mielipiteeseen, terveydentilaan, vammaisuuteen,
sukupuoliseen suuntautumiseen sekä muuhun henkilöön liittyvään
syyhyn perustuvan syrjinnän kiellosta. Syrjinnäksi
määritellään välitön
ja välillinen syrjintä sekä kiellettyyn
syrjintäperusteeseen liittyvä häirintä ja
ohje ja käsky syrjiä. Epäsuotuisan kohtelun
tai kielteisten seurausten kohdistaminen henkilöön,
joka ryhtyy tai osallistuu toimiin laissa tarkoitetun yhdenvertaisuuden
turvaamiseksi, kielletään vastatoimena.
Nuorisotakuun yhteydessä hallitus on puolestaan sitoutunut
siihen, että kaikille alle 25-vuotiaille tarjotaan
koulutus-, työharjoittelu- tai työpajapaikka viimeistään
kolmen kuukauden yhtäjaksoisen työttömyyden
jälkeen.
Opetusministeriö on asettanut tavoitteen, että vuonna
2006 kaikilla peruskoulunsa päättäneillä vaikeimmin
vammaisilla nuorilla on mahdollisuus perusopetuksen jälkeiseen
koulutukseen, joko tutkintotavoitteisena koulutuksena tai vammaisten
valmentavana ja kuntouttavana opetuksena ja ohjauksena. Tarkoituksena
on, että vaikeimmin vammaisten koulutuksen järjestäjinä toimivat
ensisijaisesti ammatilliset erityisoppilaitokset. Hallituksen talousarviossa
ei kuitenkaan ole osoitettu riittäviä taloudellisia
resursseja tähän yhdenvertaisuutta vahvistavan
ja nuorisotakuuta toteuttavan tavoitteen toteuttamiseen.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon
momentille 29.20.21 lisäyksenä 1 000 000
euroa valtion ammatillisen koulutuksen erityisopetuksen rahoittamiseen.
Helsingissä 22 päivänä syyskuuta
2006
- Minna Sirnö /vas
- Erkki Virtanen /vas
- Mikko Immonen /vas
- Anne Huotari /vas
- Outi Ojala /vas