TALOUSARVIOALOITE 1275/2002 vp

TAA 1275/2002 vp - Anni Sinnemäki /vihr ym.

Tarkistettu versio 2.0

Vuosaaren sataman liikenneväylien rakentamiseen ehdotetun määrärahan poistaminen

Eduskunnalle

Tämä talousarvioaloite on osa Vihreän eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettia.

Vuosaaren satamahanke uhkaa monia sataman alle jääviä sekä sen läheisyydessä sijaitsevia biotooppeja ja lajeja. Juuri alueen luontoarvojen vuoksi hankkeen ympäristövaikutuksista on ollut välttämätöntä laatia perusteelliset selvitykset. Selvitykset osoittavat, että satamahanke heikentäisi merkittävästi ko. Natura-alueen suojeluarvoja. Samalla se on EU:n luonto- ja lintudirektiivien tavoitteiden vastainen. Pääkaupunkiseutu tarvitsee satamakapasiteettia, koska alueella on teollisuutta, maan suurin väestökeskittymä ja palveluita. Pääkaupunkiseudun satamakapasiteetin sijoittaminen Vuosaareen tai Helsingin rajojen sisälle ei silti ole välttämättömyys. Jo aiemmissa vaiheissa olisi pitänyt tutkia tarkemmin Vuosaaren lisäksi myös muita sataman sijoitusvaihtoehtoja pääkaupunkiseudulla ja miettiä, miten Suomen muiden satamien toimintaa voitaisiin tehostaa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta poistaa valtion vuoden 2003 talousarvion momentilta  31.99.78 Vuosaaren sataman liikenneväylien rakentamiseen ehdotetun 9 000 000 euron määrärahan sekä momentin perustelut.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Anni Sinnemäki /vihr
  • Erkki Pulliainen /vihr
  • Janina Andersson /vihr
  • Merikukka Forsius /vihr
  • Satu Hassi /vihr
  • Tuija Brax /vihr
  • Ulla Anttila /vihr
  • Kirsi Ojansuu /vihr
  • Osmo Soininvaara /vihr
  • Irina Krohn /vihr