TALOUSARVIOALOITE 1278/2006
vp
TAA 1278/2006
vp - Minna Sirnö /vas ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen taiteen
apurahansaajien eläke- ja sosiaaliturvan rahoitukseen
Eduskunnalle
Apurahansaajien eläke- ja sosiaaliturvan uudistus
on tarkoitus toteuttaa sosiaali- ja terveysministeriössä valmistelussa
olevan yrittäjien eläkelain uudistuksen yhteydessä.
Hallituksen esitys yrittäjien eläkelaiksi ja eräiksi
muiksi laeiksi tultaneen antamaan eduskunnalle mahdollisimman pian,
sillä näitä lakeja on kaavailtu käsiteltäväksi vuoden
2007 talousarvioesityksen yhteydessä.
Mikäli eduskunta hyväksyy apurahansaajien eläke-
ja sosiaaliturvan uudistuksen STM:ssä valmistellun mukaisena,
tulee uudistus koskemaan sellaisia apurahoja, jotka muunnettuna vuotuiseksi
työtuloksi ovat vähintään 11 008,28 euroa
ja joista kukin on suuruudeltaan vähintään 5 504,14
euroa.
Myös valtion varoista rahoitettavat, taiteen keskustoimikunnan
myöntämät taiteilija-apurahat sekä kuvataiteilijoiden
näyttöapurahat ja kirjastoapurahat tulevat uudistuksen
myötä vakuuttamisvelvollisiksi.
Hallituksen esitykseen vuoden 2007 talousarvioksi ei kuitenkaan
ole varattu lisärahaa valtion varoista rahoitettavien apurahojen
eläkemaksujen kattamiseksi. Eläke- ja sosiaaliturvamaksut ovat
noin 25 prosenttia apurahan määrästä.
Mikäli taiteen keskustoimikunnan myöntämiä apurahoja
ei koroteta, tulee apurahasta käteen jäävä summa
pienentymään huomattavasti.
Valtion taiteilija-apurahan suuruus on 1.6.2006 lukien 1 254
euroa kuukaudessa ja vuositasolla 15 048 euroa. Kuitenkaan
valtion taiteilija-apuraha ei edelleenkään ole
edes sillä reaalisella tasolla, millä se oli vuonna
1970, jolloin taiteilija-apuraha otettiin käyttöön.
(Tuolloinen taiteilija-apuraha olisi vuoden 2005 tasoon muunnettuna
elinkustannusindeksi huomioon ottaen 16 790 euroa.)
Taiteilija-apurahalla taiteilija kustantaa itselleen työvälineet
ja työtilat sekä huolehtii omasta ja mahdollisten
elätettävien toimeentulosta apurahakauden aikana.
Mikäli apurahan nykyistä tasoa ei pystytä säilyttämään
uudistuksen yhteydessä, ei apuraha enää riitä elinkustannusten
kattamiseen, jolloin uudistus tulee johtamaan suomalaisen taiteilija-apurahajärjestelmän
romuttumiseen.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon
momentille 29.80.51 lisäyksenä 1 100 000
euroa taiteen apurahansaajien eläke- ja sosiaaliturvasta aiheutuvien
kustannusten kattamiseen.
Helsingissä 22 päivänä syyskuuta
2006
- Minna Sirnö /vas
- Anne Huotari /vas
- Outi Ojala /vas