TALOUSARVIOALOITE 128/2006 vp

TAA 128/2006 vp - Leena Harkimo /kok 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen keskikaiteella ja ohituskaistalla varustettujen tieosuuksien sekä teiden piennaralueiden lisäämiseen ja suunnitteluun

Eduskunnalle

Ajokaistojen välissä olevat keskikaiteet tarjoavat tehokkaan keinon liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Sekä Suomessa että erityisesti Ruotsissa saadut kokemukset ovat osoittaneet keskikaiteiden käyttökelpoisuuden liikennekuolemien torjunnassa. Tiemäärärahojen niukkuus aiheuttaa sen, että keskikaiteellisia teitä ohituskaistoineen ei voida riittävästi rakentaa sinne, missä ne olisivat perusteltuja turvallisuussyillä. Myös piennaralueiden suunnittelu on turvallisuusnäkökulmasta katsottuna nykyisellään jälkeenjäänyttä.

Tiehallinnon laatima pääteiden keskikaideohjelma esittää vuodelle 2007 toteutettavaksi keskikaiteellisia ohituskaistoja noin 80 kilometriä. Ohjelma on laadittu hallituksen liikenneturvallisuutta koskevan periaatepäätöksen mukaisesti, joka asettaa tavoitteeksi liikennekuolemien määrän laskun alle 250 henkeen vuotta kohden vuoteen 2010 mennessä. Keskikaideohjelmaa ei ole vuoden 2007 talousarviossa otettu huomioon.

Keskikaiteella ja ohituskaistalla varustettujen tieosuuksien lisääminen on välttämätöntä erityisesti raskaan liikenteen kohtaamisonnettomuuksien vähentämiseksi. Tutkimusten mukaan suuri osa raskaan liikenteen vakavista onnettomuuksista johtuu vastaan tulevan ajoneuvon siirtymisestä syystä tai toisesta odottamatta raskaan ajoneuvon eteen. Näissä kohtaamisonnettomuuksissa on yli 80 prosentissa pääaiheuttajana yksityisautoilija. Keskikaiteilla ja ylimääräisillä ohituskaistoilla on suuri merkitys vakavien onnettomuuksien ehkäisijänä sekä liikenneturvallisuuden lisääjänä.

Piennaralueiden suunnitteluun ja turvallisuuteen tulee välittömästi panostaa, jotta moni suistumisonnettomuus saadaan estettyä ja henkilövahingot minimoitua. Tämä on hyvin tärkeä asia erityisesti motoristien turvallisuuden kannalta.

Tieverkkoon ja liikenneturvallisuuteen panostaminen on tärkeä ja tuottava investointi eikä vain pakollinen menoerä.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 14 000 000 euroa keskikaiteella ja ohituskaistalla varustettujen tieosuuksien sekä teiden piennaralueiden lisäämiseen ja suunnitteluun.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Leena Harkimo /kok