TALOUSARVIOALOITE 1328/2006 vp

TAA 1328/2006 vp - Seppo Särkiniemi /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Etelä-Suomen erikoissairaanhoidon ja terveyskeskusten palvelukyvyn kehittämiseen ja geriatrisen kuntoutuksen osaamisperinteen synnyttämiseen

Eduskunnalle

Tämä talousarvioaloite on Helsingin ja Uudenmaan kansanedustajien neuvottelukunnan yhteiseksi aloitteekseen hyväksymä aloite.

Väestön ikääntyminen, hoitoteknologian ja menetelmien kehittyminen sekä elintason kohoaminen ja hyvinvointia koskevan tietoisuuden kasvu lisäävät terveyspalveluiden kysyntää. Työvoimapula pahenee, erikoisalojen osaajat hakeutuvat paremmin palkattuihin tehtäviin yksityissektorille ja työuupumus uhkaa. Kysynnän merkittävä lisääntyminen uhkaa johtaa sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaiskustannusten paisumiseen.

Terveydenhuollon järkeistäminen ja pyrkimys hoitotakuun toteuttamiseen edellyttää sekä voimavarojen lisäämistä että rakenteellisia uudistuksia. Työvoiman saatavuuden turvaaminen edellyttää panostamista työvoiman koulutukseen ja työolosuhteisiin. Erikoissairaanhoidon osalta merkittäväksi haasteeksi on muodostunut vanhusten palveluketjun sujuvuus. Vanhusten palvelujen rakenteen kehittäminen ja leikkauspotilaiden siirtäminen pois erikoissairaanhoidon paikoilta edellyttää uudenlaisten ratkaisujen löytämistä. Yksi vaihtoehto on geriatrisen kuntoutuksen osaamis- ja palveluperinteen synnyttäminen siten, että kotiin hoidettujen/kuntoutettujen vanhuspotilaiden virta ilman sairaalapaikkojen määrän lisäystä kasvaisi, kun jatkohoitovaihe toipilassairaalahoidossa tulisi hoidetuksi menestyksellisesti kotiin saakka.

Vuoden 2000 alussa toimintansa aloittaneen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) keskeisenä tavoitteena on järjestellä uudelleen ja tehostaa Uudenmaan alueen erikoissairaanhoitoa. Aiemmin hallinnollisesti erillisinä toimineiden Helsingin sairaanhoitopiirin, Uudenmaan sairaanhoitopiirin ja Helsingin yliopistollisen keskussairaalan keskinäisessä työnjaossa ja sairaanhoitopalveluiden tuottamistavoissa ei päästy ratkaisuihin, joilla olisi voitu riittävästi säädellä Uudenmaan kuntien erikoissairaanhoidon kustannuksia ja mm. kehittää yhteistyötä perusterveydenhuollon kanssa. Ratkaisuna nykyongelmiin voisi olla perustason erikoissairaanhoidon yhdistäminen osaksi perusterveydenhuoltoa ja raja-aitojen poistaminen toimintojen väliltä. Tällöin palvelut voidaan integroida porrasteisiksi palvelukokonaisuuksiksi, joiden sekä taloudellinen että toiminnallinen ohjaus toteutetaan perusterveydenhuoltolähtöisesti.

Terveydenhuollon tulevaisuuden turvaamiseen ja terveys 2015 -kansanterveysohjelman toteutumisen seurantaan on listattu valtava määrä hyviä ehdotuksia terveydenhuollon toimivuuden parantamiseksi ja palveluiden saatavuuden turvaamiseksi. Jotta monet ehdotukset, kuten ennalta ehkäisy, työnjako perusterveydenhuollossa, hoitoon pääsyn turvaaminen, sairaaloiden työnjako, terveyden edistäminen, ammatillisen osaamisen lisääminen, johtamiskoulutus, systemaattinen täydennyskoulutus, tietojärjestelmien kehittäminen, päivystystoiminnan keskittäminen sekä sairaaloiden ja terveyskeskusten tiiviimpi yhteistyö, voisivat toteutua, edellyttää se valtion lisärahoitusta.

Uudenmaan alueen terveydenhuollon uudelleen järjestelyt ja mahdollisuudet vaikuttaa palvelu- ja kustannustasoon ovat monilta osin sidoksissa em. hankkeiden toteutukseen, lisätyövoiman tarpeeseen ja palvelutarpeiden kasvuun. Riittävä valtion perusrahoitus rakennemuutos- ja muihin kehittämishankkeisiin voi turvata palveluiden saatavuuden, laadun ja järjestelmällisen arvioinnin.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon luvun  33.32 uudelle momentille 5 000 000 euroa ja lisää momentin perusteluihin maininnan, että lisämääräraha osoitetaan 30 prosentin valtionosuuden maksamiseen Uudenmaan terveydenhuollon rakenteiden uudistamiseen, kehittämiseen ja tutkimustoimintaan sekä geriatrisen kuntoutuksen osaamisperinteen synnyttämiseen toipilassairaalaverkoston pohjalta.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Seppo Särkiniemi /kesk
  • Matti Saarinen /sd
  • Klaus Hellberg /sd
  • Juhani Sjöblom /kok
  • Martin Saarikangas /kok
  • Terhi Peltokorpi /kesk
  • Sari Sarkomaa /kok
  • Risto Kuisma /sd
  • Kaarina Dromberg /kok
  • Heidi Hautala /vihr
  • Eero Akaan-Penttilä /kok
  • Marjo Matikainen-Kallström /kok
  • Sirpa Asko-Seljavaara /kok
  • Eero Lankia /kesk
  • Kari Uotila /vas
  • Raija Vahasalo /kok
  • Ulla Anttila /vihr
  • Astrid Thors /r
  • Susanna Rahkonen /sd
  • Antti Kaikkonen /kesk
  • Christina Gestrin /r
  • Arto Bryggare /sd
  • Jyrki Kasvi /vihr
  • Leena Harkimo /kok