TALOUSARVIOALOITE 1350/2002 vp

TAA 1350/2002 vp - Esko-Juhani Tennilä /vas 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Kemijärven säännöstelystä aiheutuvien haittojen korjaamiseen

Eduskunnalle

Kemijärven veden korkeutta säännöstellään eli sitä pidetään Kemijoen voimaloiden esivarastona. Tämä aiheuttaa monenlaisia haittoja. Niihin kuuluu se, että veden mukana lähtee risuja ja myös kantoja. Ne haittaavat veneilyä sekä kalastusta, ja rannoille ajelehtivat tai siellä törröttävät kannot rumentavat myös rantojen asukkaiden rantanäkymiä. Näiden haittojen vähentämiseksi järven ranta-alueita on raivattu ympäristötöihin käytettävissä olevilla määrärahoilla sekä työllisyysmäärärahoilla. Rahoja toimintaan on kuitenkin vähennetty, mikä on täysin väärä suuntaus; kyse on myös hyödyllisestä työllistämisestä vaikealla työttömyysalueella.

Kemijärven raivausta ja siistimistä on tehostettava, mikä edellyttää selvästi viime vuosia suurempien määrärahojen myöntämistä tähän taatusti tarpeelliseen savottaan.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  35.10.77 lisäyksenä 1 000 000 euroa Kemijärven säännöstelystä aiheutuvien haittojen korjaamiseen.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Esko-Juhani Tennilä /vas