TALOUSARVIOALOITE 1369/2006 vp

TAA 1369/2006 vp - Esko-Juhani Tennilä /vas 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen ympäristötöiden lisäämiseen Lapissa

Eduskunnalle

Lappi on voimakkaasti kasvavan matkailun alue. On kuitenkin käynyt niin, että teiden ja jokien varsiin on päässyt kasvamaan tiheää pöheikköä, joka isolta osalta peittää jopa sellaiset joet kuin Tornion-, Ounas- ja Kemijoki tiellä kulkijoiden silmistä. Siksi onkin syytä käynnistää iso raivaussavotta Lapin tienvarsien sekä jokien ja järvien rantojen raivaamiseksi. Tämä olisi paitsi matkailun etujen huomioimista myös kerrassaan erinomaista työttömien työllistämistä.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  35.10.77 lisäyksenä 5 000 000 euroa ympäristötöiden lisäämiseen Lapissa.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Esko-Juhani Tennilä /vas