TALOUSARVIOALOITE 137/2008 vp

TAA 137/2008 vp - Heli Järvinen /vihr ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Suomen metsämuseo ja metsätietokeskus Luston toimintamenoihin

Eduskunnalle

Suomen metsämuseosäätiön ylläpitämä Suomen metsämuseo ja metsätietokeskus Lusto avattiin yleisölle Punkaharjulla v. 1994. Lusto on ainut metsäalan valtakunnallinen museo ja tietokeskus Suomessa. Lusto on suomalaisen metsätalouden näyteikkuna ulospäin ja metsämatkailun ehdoton kärkituote. Samalla Lusto täydentää itäsuomalaista ja itäsavolaista kulttuuritarjontaa. Lusto kertoo vaikuttavasti ihmisen ja metsän vuorovaikutuksesta menneisyydestä tulevaisuuteen, ja sillä on valtakunnallisena metsäsalan museona asiantuntijavastuu metsätalouden osa-alueiden ja ilmiöiden tallentamisesta koko maassa.

Vuosina 2004—2005 toteutettiin Luston laajennushanke. Hankkeessa rakennetiin noin 2 000 neliön suuruinen laajennusosa metsätalouden koneellistumisen historian esittelemiseksi ja säilyttämiseksi. Kokoelma-, arkisto, tapahtuma- ja työtilat sekä osa yleisötiloista saatiin valmiiksi vuonna 2005. Näyttelyhallin sisäosan ja rakennusten yhdyskäytävän rakentaminen on aloitettu elokuun lopussa 2007 ja tilat valmistuvat tammikuun 2008 aikana.

Luston museokiinteistön laajentuminen 3 300 neliömetristä noin 5 500 neliömetriin on aiheuttanut kiinteistö- ja toimintamenojen voimakkaan lisäyksen. Tästä syystä on eduskunta vuosina 2005—2006 myöntänyt Lustolle 150 000 euron lisäyksen kiinteistön laajennuksen mukanaan tuomiin kasvaneisiin kiinteisiin kustannuksiin. Lusto tekee kaikkensa saadakseen keskeneräiset tilat avattua kansalaisten käyttöön ja säätiö on ollut valmis viemään rakennushankkeen päätökseen osittain lainarahalla. Tämä lisää kuitenkin entisestään museosäätiön kustannuksia. Kun nyt yleisötilat otetaan kokonaisuudessaan käyttöön, olisi edelleen välttämätöntä tarkistaa tuota lisämäärärahaa kohoavien kustannusten mukaan. Vaikka Luston fyysiset puitteet ovat laajentuneet, niin valtion avustus laajennuksen edellyttämiin henkilöstö- ja kiinteistöhoitokuluihin ei ole kasvanut samassa suhteessa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  30.60.50 lisäyksenä 175 000 euroa metsämuseo ja metsätietokeskus Luston laajennushankkeesta syntyneiden kiinteistönhoito- ja henkilöstömenojen kattamiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Heli Järvinen /vihr
  • Olli Nepponen /kok
  • Lenita Toivakka /kok
  • Jari Leppä /kesk
  • Pauliina Viitamies /sd
  • Katri Komi /kesk