TALOUSARVIOALOITE 138/2011 vp

TAA 138/2011 vp - Esko Kiviranta /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen oppilaitosten perustamiskustannuksiin

Eduskunnalle

Oppilaitosten perustamiskustannusten valtionosuuksien myöntämisvaltuuksia leikataan vuoden 2012 talousarvioesityksessä merkittävästi. Myöntämisvaltuuksien määrä vuoden 2010 tilinpäätöksessä oli 86 500 000 euroa, vuoden 2011 talousarviossa 36 000 000 euroa ja tämän vuoden talousarvioesityksessä 5 000 000 euroa. Oppilaitosten perustamis- ja peruskorjaushankkeiden valtionosuuksien myöntämisvaltuuksiin tehtävä leikkaus on kohtuuton.

Oppilaitosten perustamiskustannusten myöntämisvaltuuksien leikkaus kohdistuu etenkin niihin kuntiin, joiden peruskoulun peruskorjaus- ja laajentamishanke on jo yltänyt opetusministeriön perustamishankkeiden rahoitussuunnitelmaan, mutta valtionosuudelle ei ole vielä myöntämisvaltuutta. Kysymys on usein ns. homekouluista. Tilanne on ongelmallinen, sillä näin yhtäkkinen muutos valtionosuuksissa on yksittäisen kunnan kannalta kohtuuton.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon momentille  29.10.34 lisäyksenä 30 000 000 euroa oppilaitosten perustamis- ja peruskorjaushankkeisiin.

Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2011

  • Esko Kiviranta /kesk