Viimeksi julkaistu 19.4.2021 15.11

Talousarvioaloite TAA 138/2016 vp 
Heli Järvinen vihr ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä henkilöstömitoituksen säilyttämiseksi ennallaan vanhainkotihoidossa ja tehostetussa palveluasumisessa (6 310 000 euroa)

Eduskunnalle

Tehostettu palveluasuminen on tarkoitettu asiakkaille, jotka eivät enää selviydy kotonaan kotiin annettavien palveluiden ja tukitoimien turvin esimerkiksi muistisairauden vuoksi. Tehostetussa palveluasumisessa henkilökunta on paikalla ympäri vuorokauden. Vanhainkodeissa henkilökunnan määrä ja hoitokäytännöt vaihtelevat. Henkilöstön kiire ja laitosmaiset rutiinit ovat yleisiä laitoshoitoa vaivaavia ongelmia. 

Hallitus säästää muuttamalla hoitotyöntekijöiden vähimmäismäärää vanhainkotihoidossa ja tehostetussa palveluasumisessa siten, että hoidettavaa kohden vähimmäismäärä olisi 0,40—0,50 aiemman 0,50 sijasta.  

Vanhuspalvelulaki määrittää, että hoitohenkilöstöä ja osaamista pitää olla riittävästi hoidettavien ihmisten määrään nähden läpi vuorokauden. Jo tämän hetkinen henkilöstömitoitus on usein riittämätön. Valviran mukaan mitoitusta pienentämällä oikeus hyvään hoitoon ei toteudu.  

Esimerkiksi 15 asukkaan hoitoyhteisössä aamu- tai iltavuorossa on väkisinkin vain yksi hoitaja. Valviran lausunnon mukaan henkilöstömitoituksen laskeminen johtaa siihen, että vanhukset eivät saa ulkoilla säännöllisesti tai eivät ollenkaan. Lisäksi ruoat, vessakäynnit ja suihkutukset vaativat tarpeeksi työntekijöitä. Työntekijämitoituksen pitää perustua asiakkaan palvelutarpeeseen ja henkilöstön riittävään osaamiseen esimerkiksi ikääntyvien fyysisten, psyykkisten ja sosiaalisen toimintakyvyn arvioimiseen. Esimerkiksi muistisairautta sairastavien hoitotyössä 0,4 henkilökuntamitoitus tekee laadukkaan hoitotyön mahdottomaksi. 

Tämä aloite kuuluu Vihreän eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 6 310 000 euroa momentille 28.90.30 henkilöstömitoituksen säilyttämiseksi ennallaan vanhainkotihoidossa ja tehostetussa palveluasumisessa. 
Helsingissä 30.9.2016 
Heli Järvinen vihr 
Jani Toivola vihr 
Emma Kari vihr 
Antero Vartia vihr 
Outi Alanko-Kahiluoto vihr 
Ville Niinistö vihr 
Olli-Poika Parviainen vihr 
Touko Aalto vihr 
Johanna Karimäki vihr 
Ozan Yanar vihr 
Satu Hassi vihr 
Jyrki Kasvi vihr 
Krista Mikkonen vihr