TALOUSARVIOALOITE 1397/2002 vp

TAA 1397/2002 vp - Kari Urpilainen /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen aluekeskusten kehittämistyöhön

Eduskunnalle

Aluekeskusohjelmaa toteutetaan valtioneuvoston 6.9.2001 ja sisäasiainministeriön 13.12.2001 tekemien päätösten perusteella 34 alueella. Aluekeskus- ja kaupunkipolitiikan määrärahoista rahoitetaan aluekeskusohjelma-alueiden lisäksi niihin verkottuneen Kauhajoen seudun verkostopilottia sekä Helsingin seudun kaupunkiohjelmaa.

Vuoden 2002 valtion talousarviossa on aluekeskus- ja kaupunkipolitiikan tarpeisiin osoitettu 7 709 000 euron suuruinen määräraha. Vuoden 2003 valtion talousarviossa ehdotetaan aluekeskus- ja kaupunkipolitiikan toteutukseen 7 200 000 euroa. Ehdotettu määräraha pienentäisi ohjelma-alueille osoitettavan tuen suuruutta tilanteessa, jossa työ on alueilla täysitehoisesti käynnistynyt.

Vaikka aluekeskusohjelmaa on toteutettu ohjelma-alueilla vasta noin vuosi, osoittaa ohjelman ulkopuolinen arviointi jo myönteisiä tuloksia erityisesti kuntien seudullisen yhteistyön vahvistumisessa. Varsinkin kuntien palvelujen seudullistamiseksi on käynnistetty kehityshankkeita ja seudullisen päätöksenteon kehittämiseksi on luotu uusia yhteistyömuotoja ja sopimuksia. Tutkimus- ja oppilaitokset sekä elinkeinoelämän edustajat ovat niin ikään tulleet aiempaa vahvemmin mukaan seudulliseen yhteistyöhön. Tämä kehitys on sekä alueiden että niiden kuntatalouden vahvistumisen edellytys.

Aluekeskusohjelman on todettu tuoneen myös tehokkuutta EU:n rakennerahasto- ja yhteisaloiteohjelmien hyödyntämiseen. Ohjelma-alueiden kuntien, maakunnan liittojen ja valtion aluehallintoviranomaisten yhteistyö ohjelman toteutuksessa on tiivistynyt, mikä tehostanee jatkossakin kehittämistoimenpiteiden kohdentamista ja niihin saatavissa olevan rahoituksen hyödyntämistä. Ohjelman perusrahoituksen tason korottamisella voidaan turvata erityisesti sellaisten hankkeiden käynnistäminen, joiden jatkorahoituksesta sovitaan muiden rahoittajaviranomaisten kanssa mm. osana maakuntaohjelmien toteutusta.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  26.98.43 lisäyksenä 1 500 000 euroa aluekeskusohjelmatyöhön.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Kari Urpilainen /sd