TALOUSARVIOALOITE 140/2011 vp

TAA 140/2011 vp - Esko Kiviranta /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen

Eduskunnalle

Metsänhoito- ja metsänparannustöiden määrä on kääntynyt viime vuosina selvään nousuun, mikä on pitänyt yksityismetsätalouden työllisyyttä korkealla tasolla. Metsänparannustöissä on korostunut 2000-luvulla erityisesti nuoren metsän hoito.

Metsätalouden kannalta on tärkeää, että valtion talousarviossa varataan tarvetta vastaava määräraha metsänparannustöihin. Arviomääräraha puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen on talousarvioesityksessä 60 230 000 euroa.

Metsänparannustöiden rahoituksesta valtion tuki kattaa vain osan. Suurin osa metsänparannustöihin käytettävästä rahasta tulee metsänomistajien omista varoista. Lisäämällä metsänparannusvaroja valtio tukee metsäalan työllisyyttä ja maaseudun elinvoimaisuutta.

Nuoren metsän hoitotöiden oikea-aikainen suorittaminen on varmistettava, minkä vuoksi lisämäärärahan myöntäminen metsänparannustöihin on välttämätöntä. Määrärahan lisääminen on välttämätöntä myös pienpuun energiakäytön lisäämiseksi.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon momentille  30.60.44 lisäyksenä 35 000 000 euroa puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen.

Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2011

  • Esko Kiviranta /kesk