TALOUSARVIOALOITE 1400/2002 vp

TAA 1400/2002 vp - Kari Urpilainen /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Huopana—Aholanmäki-tien perusparantamiseen Viitasaarella

Eduskunnalle

Eräs maamme tärkeimmistä päätieyhteyksistä on eittämättä ns. nelostie. Viitasaaren kaupungin Hännilänsalmen kohdalla oleva nelostiehen kuuluva silta on liikenteellisesti hankala kohta. Siksi sillan uusimisen tarve on aika ajoin noussut voimakkaasti esille. Vaikka tarve tunnustetaan, ei hanke ole edennyt osin ehkä sen mittavuuden takia. Hännilänsalmen siltaan kohdistuvat monet riskitekijät ovat runsaan raskaan liikenteen ja nyttemmin myös muiden tekijöiden lisääntymisen myötä merkittävästi kasvaneet. Samoin ns. ylileveät ja normaalia raskaammat ajoneuvoyhdistelmät joutuvat kiertämään valtatietä 13 Kokkolan kautta pohjoiseen tai etelään suuntautuvat kuljetuksensa mm. sillan kapeuden vuoksi. Tällöin kuljetusmatkat pitenevät ja kustannukset lisääntyvät. Tämän tilanteen tunnustavat ongelmana myös liikenneviranomaiset. Olennaista onkin ennakoida tilanne, että nelostie on Hännilänsalmen kohdalla poikki. Miten liikenne hoidetaan silloin?

Mahdollisessa kriisitilanteessa nelostien liikenteen on Hännilänsalmen kohdalla pakko käyttää kiertotieyhteyttä. Ainoa toimiva reitti on tällöin tieyhteys Sininen tie—Huopana—Keihärinkoski—Aholanmäki—Keitelepohja—nelostie. Tämän kiertotieyhteyden on myös Tielaitos todennut ainoaksi käyttökelpoiseksi vaihtoehdoksi. Tämän kiertotieyhteyden ainoa heikko osuus on savipohjainen peruskunnoltaan heikko ja päällystämätön tieosuus Huopana—Aholanmäki, joka helposti routivana ja rakenteeltaan pehmeänä muodostaa todellisen ongelman.

Tieosuudella on nykyäänkin raskasta liikennettä, mm. puutavara-ajoa, sillä sitä pitkin ajetaan raskasta raaka-ainepuuhankinnan keräilyliikennettä, jolla turvataan merkittävä osa paikallisten yritysten (mm. Timper-Team, Keiteleen Saha, Haapaniemen Saha, Myllyahon Saha ja Parru) raaka-ainetarpeesta. Raskaan puutavaraliikenteen lisäksi kyseisen tieosuuden varrella toimii kolme maansiirto- ja rakennustoiminnan palvelualan yritystä, joista laajimmalla on raskaiden yhdistelmäperävaunullisten sorankuljetusautojen sekä kaivinkoneiden huolto- ja korjauspiste.

Muu tieosuutta kuormittava vakinainen liikenne käsittää linja-autoliikenteen koululais- ja asukaskuljetuksia, postinjakeluliikennettä, kirjastoauton liikennettä, maitotilojen keräilyliikennettä sekä mm. Viitasaaren kaupungin järjestämää palvelutaksiliikennettä. Merkittävää ja yhä laajenevaa liikennettä aiheuttaa matkailualan yritystoiminta. Esimerkiksi Keihärinkosken koskikalastuksen elinkeinojen kehittäminen kytkeytyy olennaisesti hyviin tieyhteyksiin. Myös Keihärinkosken kyläkoulua käyvien lasten turvallista liikennöintiä hankaloittaa nykyinen mäkinen, mutkainen, kapea ja heikkokuntoinen tieosuus.

Tieosuuden pituus on 20,6 kilometriä, ja alustava kustannusarvio on noin 21 miljoonaa markkaa. Koska ko. tieosuus muodostaa erittäin tärkeän kiertotieyhteyden koko nelostien ehkä pahimman pullonkaulan, Hännilänsalmen kohdalla, on erittäin tärkeää, että tieosuuden Huopana—Aholantie peruskunnostus ja päällystys toteutetaan mitä pikimmin.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 1 000 000 euroa tieosuuden Huopana—Aholanmäki peruskunnostuksen aloittamiseen.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Kari Urpilainen /sd