TALOUSARVIOALOITE 142/2005
vp
TAA 142/2005
vp - Pertti Hemmilä /kok
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Haaran
paikallistien peruskorjaukseen Loimaalla
Eduskunnalle
Loimaan kunnassa on jo pitkään kiinnitetty
huomiota siihen, että kahdeksan kilometrin pituinen Haaran
yhdystie (tie 12617) on yleiskunnoltaan erittäin heikko.
Kyseessä on kahden vilkkaasti liikennöidyn paikallistien
yhdystie, joka asianmukaisesti kunnostettuna täydentäisi
merkittävästi kunnan tieverkkoa.
Tällä hetkellä sorapintaisen tien
kunto on niin huono, että joissain paikoin ainoastaan toinen kaista
on liikennöitävissä. Savisoratien kantavuus
on paikoitellen vain murto-osa normaalin soratien kantavuusvaatimuksesta.
Liikenneturvallisuus vaarantuu vakavasti erityisesti niissä kohdin,
joissa joudutaan väistämään
vastaan tulevan kaistalle ylämäessä tai
kaarteessa. Tieosuudelle ajoittain suoritetut routa- yms. vaurioiden
ja sortumien paikalliset korjaukset ovat olleet vaikutuksiltaan
hyvin lyhytaikaisia. Muutaman viikon tai kuukauden kuluttua osa
ajoradasta on jälleen ollut liikennöintikelvoton.
Tämä aiheutuu osin siitä, että tien
pinta on merkittäviltä osin ympäröivää maastoa,
esim. peltojen pintaa, alempana. Edellä mainitun ongelmallisen
korkeusaseman vuoksi tietä ei pystytä kaikkien
talvimyrskyjen aikana pitämään aurattuna.
Haaran paikallistien varrella on runsaasti yritystoimintaa,
josta aiheutuu raskaan liikenteen kuormitusta. Erityisesti siemenkauppaa
käyvillä yrityksillä on asiakkaita laajalta
alueelta ja osin ulkomaankauppaakin. Tästä aiheutuu
useiden täysperävaunullisten rekkojen päivittäinen
liikennöinti yritykseen nimenomaan kelirikkoaikana keväällä.
Siemenliikkeet käyttävät lisäksi Postin
ja Transpointin raskaan liikenteen kuljetuspalveluita tuotteidensa
jakelussa. Kotieläintilojen eläinkuljetukset aiheuttavat
myös merkittävää kuormitusta
ympäri vuoden.
Paikallistien varrella on 50 kotitaloutta ja lisäksi
useita kesäasuntoja. Työmatkaliikenteeseen sekä päivähoito-,
koulu- ja harrastuskuljetuksiin tietä käyttää päivittäin
kymmeniä henkilöitä. Erityisesti lasten
liikenneturvallisuus vaatii välittömiä toimenpiteitä,
kun otetaan huomioon raskaan liikenteen kuormitus, liikenteen määrä ja
tien kunto. Koska kyseessä on yhdystie, muodostuu vakituisten
tienkäyttäjien joukko jopa 250—300 henkilöstä,
joista puolet ajaa raskaan liikenteen ajoneuvoilla.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon
momentille 31.24.21 lisäyksenä 500 000
euroa Haaran paikallistien peruskorjaukseen Loimaalla.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2005