TALOUSARVIOALOITE 1425/2006
vp
TAA 1425/2006
vp - Oras Tynkkynen /vihr ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen uusiutuvien
energialähteiden ja energiansäästön
edistämiseen sekä demonstraatiohanketukiin
Eduskunnalle
Uusiutuvien energialähteiden käyttöä ja
energiansäästöä pyritään
edistämään investointituella ja suurten
demonstraatiohankkeiden tuella. Investointituki on hanketyypistä riippuen
enimmillään 25—40 % investointikustannuksista.
Tukea myönnetään uutta tekniikkaa hyödyntäville hankkeille.
Vuonna 2004 tukia myönnettiin yhteensä 33,5 miljoonaa
euroa, josta noin puolet meni puuenergian, runsas neljännes
energiansäästön ja kymmenys tuulivoiman
edistämiseen. Kuluvana vuonna tukea esitetään
nostettavaksi 300 000 eurolla. Tällä summalla
saa 30 prosentin tukitasolla rakennettua yhden megawatin tuulivoimaa,
eli kysymys on todella nimellisestä tukisumman noususta.
Epävarmuus tuen määrästä ja
yleensä sen saamisesta hankaloittaa merkittävästi
investointipäätösten tekemistä.
Tämä näkyy mm. tuulivoiman kansainvälisesti
vertailtuna huomattavan hitaana etenemisenä Suomessa.
Investointitukea tulee kehittää niin, että markkinatoimijoilla
on varmuus sen jatkuvuudesta ja tasosta. Samalla tuen määrää on
olennaisesti lisättävä, jotta kestävän
energiatekniikan käyttöönotto saadaan
ilmastotavoitteiden edellyttämään nopeaan
nousuun.
Päästökauppa muuttaa tukien tarvetta,
mutta ei poista sitä. Koska päästökauppa
luo taloudellisen kannustimen uusiutuvien energialähteiden käytölle,
voidaan investointituki suunnata erityisesti uusimman, kokeiluasteella
olevan teknologian, kuten biomassan, kaasutuksen ja merituulivoiman,
soveltamiseen.
Demonstraatiotuella voitaisiin uusiutuvien energialähteiden
edistämisohjelman mukaan rahoittaa joka kolmas vuosi suuri
(luokkaa 17—34 milj. euroa) uuden teknologian hanke. Ensimmäistä kertaa
tämä tuki sisällytettiin vuoden 2003
budjettiin 9,6 miljoonan suuruisena. Demonstraatiohankkeiden, kuten
merituulipuistojen, tukeen on varattava riittävä rahoitus.
Vihreät esittävät 15 miljoonan euron
varaamista investointituesta demonstraatiohankkeiden rahoitukseen.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon
momentille 32.60.40 lisäyksenä 30 000 000
euroa uusiutuvien energialähteiden ja energiansäästön
edistämiseen sekä demonstraatiohanketukiin.
Helsingissä 22 päivänä syyskuuta
2006
- Oras Tynkkynen /vihr
- Tuija Brax /vihr
- Jyrki Kasvi /vihr
- Erkki Pulliainen /vihr
- Tarja Cronberg /vihr
- Rosa Meriläinen /vihr
- Johanna Sumuvuori /vihr
- Heidi Hautala /vihr
- Osmo Soininvaara /vihr
- Kirsi Ojansuu /vihr
- Janina Andersson /vihr
- Merikukka Forsius /vihr
- Anni Sinnemäki /vihr
- Ulla Anttila /vihr